Syksyn liikuntakalenteri

Syksy on taas saapunut tuoden muassaan uusia innostavia liikuntalajeja, joista näppärimpiä voi harrasta ihan kotioloissa juuri silloin, kun itse haluaa.

Tänään meillä on testattu Kolmen eläimen koossapitoa.

Uusi harrastus tuo iloa pimeneviin iltoihin ja kirpeisiin aamuihin ja tarvittavat välineet ovat jokaisen saatavilla. Tarvitaan vain ulko-ovi, lyöntiväline (esimerkiksi sanomalehti sopii niin aloittelijalle kuin edistynemmällekin harrastajalle) sekä lentävä hyönteinen, joka on tarkoitus ohjata joko takaisin ulos tai manan majoille ja vähintään kaksi vapaavalintaista ulospyrkivää sisäeläintä, jotka on tarkoitus myös pitää sellaisina. Suoritus alkaa siivekkään saapuessa sisätiloihin ja päättyy, kun siitä ei enää ole häiriötä talon väelle.

Laji perustuu yleistilanteen hallintaan ja kehittää kykyä nähdä kokonaiskuva myös tilanteessa, jossa jokainen eläinkunnan edustaja on huoneiston eri nurkassa matkalla eri suuntaan. Parhaimman treenitehon saavuttamiseksi suoritus kannattaa ajoittaa alkamaan kello 2:20, jolloin huomiota täytyy kiinnittää myös suorituksen äänimaailman kontrollointiin. Harrastuskerran kestoaikaa mittaamalla voit seurata kehitystä ja seiniin kertyvät läiskät voi kehystää muistuttamaan saavutuksista.

Oma kokemukseni lajista on hyvin positiivinen ja toivon ehdottomasti voivani kokeilla lajia myös muiden siivekäsvieraiden kanssa. Myös omat lemmikkini ilahtuivat sekä vieraasta että erityisesti tapahtuman toistumisen mahdollisuudesta ja meillä odotellaankin innokkaasti seuraavaa kertaa.

Liikunnan riemua!

Mainokset

Kevätsade

Aina joskus hurjan rasituksen alaiset ja koko ajan väsyneemmät aivoparkani eivät ihan toimi. Täysin ymmärrettävää, kun ajatellaan kaikkea stiä työtä, jonka ne joutuvat päivittäin ja luultavasti myös useimpina öinä hoitamaan. Työtä se on tekemisen ajatteleminenkin. Joitakin asioita olisikin toimimattomuuden varalta syytä siirtää aivoista jonnekin selkäytimen tienoille.

Niin. Viimeaikoina on ollut kohtalaisen pölyistä sekä ulkona että valitettavasti myös sisällä. Katupöly, siitepöly, eläinpöly ja mitä näitä muita on. En ole allerginen millekään, mutta pitemmän päälle alkaa aivastuttaa. Sen lisäksi, että olen perinyt isältäni aivastuksen, joka paitsi herättää kuolleet myös saattaa tappaa herkempiä eläviä, olen myös vähän liiankin mieltynyt makuuasentoon. Tarkennetaan: selällään makaamiseen.

Pieni fysiikan (kai?) tietoisku tähän väliin. Se, mikä menee ylös, tulee yleensä myös alas. Tavalla tai toisella. Aivastaessa tulee lähettäneeksi kylmään ja kovaan maailmaan erinäisiä asioita, luultavasti ainakin sylkeä. Nämä asiat leijailevat alas ja laskeutuvat alkuperänsä naamalle. Sade on ihan kiva, tietyissä olosuhteissa.

Älä aivasta selällään suoraan ylöspäin. Annan hyvin harvoin neuvoja ja vielä harvemmin hyviä neuvoja, mutta tällä kertaa kannattaa kuunnella.

Polttaa

Polttaa nimittäin hermoja.

En ymmärrä ihmisen kuvailemista kuumaksi. Ensimmäinen mielikuva on punaisena hehkuva hikinen naama ja melkoinen läähätys. Heti toisena tulee poppa. Älä koske siihen Penttiin, poppaa. Poppa puolestaan on yksi hölmöimmistä lapsikielen sanoista. Kuuma on erinomaisen hyvä sana, varsinkin oikeassa käyttötarkoituksessaan.

Aukoton synonyymiteoria: Koska kukaan ei kuvaile ketään popaksi, ei kenenkään tulisi käyttää myöskään adjektiivia kuuma siinä yhteydessä. Ei tasan kenenkään. Ei edes Iltalehdessä.

Tee, se tee!

Juon joka ilta kupillisen teetä. Olen juonut jo vuosien ajan. Olen löytänyt pari suosikkiteelaatua, joihin on hyvä palata pettymyksiksi melko usein osoittautuvien ja kaappitilaa valtaavien tää vaikuttaa tosi hyvältä -virheostosten jälkeen. Jännittävää, että kaupassa kaikki kuulostaa paremmalta. Missään tapauksessa en enää koskaan osta persikan ja passionin makuista vihreää teetä. Haisee hajuvedellä kastellulle mummon vanhalle tiskirätille. Maistuu omituiselle, mahdollisesti mummon vanhalle tiskirätille. Jälkimakuna sitten se hajuvesi. Hurmaavaa.

Jokin aika sitten mainostettiin kovasti mustikkapiirakan (vai -muffinssin?), vaniljajonkun ja muistaakseni jonkun mansikkaisen jälkiruoan makuisia tee-elämyksiä. Niihin en sentään ole langennut, jossakin se raja minullakin menee. Vetinen versio piirakasta ei voi olla hyvää. Se on fysiikan lakien, järjen ja hyvän tavan vastaista, ja hyvä tapa se vasta teetä juodessa tärkeä onkin. Lisäksi teeversiosta puuttuvat nautinnon kannalta olennaiset kalorit.

Keltainen Lipton, se se vaan ei petä. Maailmassa pitää olla asioita, jotka eivät muutu.

Tarvitsisin myös ehdottomasti vedenkeittimen. Valitettavasti kulutan rahani mielummin pahoiksi osoittautuvien teelaatujen ostosteluun ja testailuun. Eikä keittiönpöydällä ole tilaa, koska siellä on kahvinkeitin, jota käytän noin kerran viikossa, vaikka kahvia kuluu kyllä muualla välillä liikaakin. Vielä joskus, vielä joskus.

Lahjakas lahjonta

Myönteisessä, rauhaisassa ja suklaaähkyisessä joulutunnelmassa vuorossa lahjakitinää. On kahdenlaisia lahjoja: hyviä ja huonoja. Välimuotoja ei ole ja se joka väittää, että ajatus on tärkein, voi hilpaista sen ajatuksensa kanssa avantoon ja sukeltaa jään alle. Ajattelen pelastavani sinut.

Mutta niin. Hyviäkin lahjoja on kahta sorttia. Niitä, joita saa ja niitä, joita ei saa. Monena jouluna olen toivonut muun muassa näkymättömyysviittaa, panssarivaunua ja rauhaa päälle maan, mutta eipä ole paketista paljastunut. Jostain syystä näiden hyvien ja toivottujen tilalle on usein kääräisty jos jonkinlaista kippoa ja kuppia, jotka hämmentävän usein ovat aika kauheita.

Myös huonot lahjat voidaan jakaa kahteen kategoriaan. Ensimmäisen ryhmän muodostavat lahjat, jotka olisi kannattanut jättää antamatta. Kokonaan. Kolme joulua sitten vanhentuneet keksit esimerkiksi. Tai 70-luvun suosikkisävyissä hehkuva villapaita pirteällä pallokuosilla. Jos nämä tuntuvat hyviltä ideoilta, peli on jo menetetty, mutta paketin päälle voi kirjoittaa oman nimensä. Jos tarkemmin ajatellaan, pitää. Huonoja lahjoja on myös sellaisia, jotka ovat kyllä huonoja, mutta tyhjää parempia. Koska pääasia on materian haaliminen, ovat ainakin vihreät kuulat varsin käypä en mä sulle oikein mitään osannut hankkia -mantran korvike.

Lahja naisen tiellä pitää, hyvä lahja antajankin.

Epäonnistukaa! (ettei mun tarvi)

Tänään vietetään epäonnistumisen päivää, joka on ehdoton suosikkini enemmän tai vähemmän virallisten, mutta todella lukuisten, teemapäivien joukossa. Epäonnistuminen on inhimillistä, tarpeellista ja ihan käsittämättömän raivostuttavaa. Miksi en voi osata ja oppia heti ensimmäisellä yrityksellä? Maailmassa on virhe ja sitä vielä halutaan alleviivata, korostaa ja huutomerkittää. Kiitti.

Epäonnistumisen harjoittelu on hyvä aloittaa pienistä asioista. Kirjoitusvirheet ja 3×3=8 opitaan jo ala-asteella. Taitojen kehittyessä jatketaan omiin maaleihin jalkapallossa, suoristamattomiin nilkkoihin balettitunnilla ja väärään numeroon lähetettyyn haukkumistekstiviestiin. Mopon virittämisestä kärähtämiseen, lumihankeen sammumiseen ja pääsykokeiden kämmäämiseen. Työpaikan kahvinkeittimen sytyttämiseen, projektideadlinen ylittämiseen ja polttaripanoon.

Kehitys epäonnistumisen taidon vaativalla saralla on itsestä ja vain itsestä kiinni. Jokainen voi ylittää itsensä, epäonnistua pahemmin kuin olisi uskonut voivansa. Mahdollisuudet ovat rajattomat ja aina löytyy uusia, kekseliäitä tapoja sössiä. Epäonnistuminen lienee yleensä suunnittelematonta, mutta todellisen mestarin tunnistaa pohjatyöstä ja suunnitelmallisesta toiminnasta epäonnistumisen eteen.

Epäonnistujana voi kehittyä! Järjestetäänköhän jossakin päin Suomea epäonnistumisen SM-kisoja? Tai vielä parempaa: MM-kisoja? Ahkeralla harjoittelulla mainetta, kunniaa ja loputonta ihailua. Kirkuvia fanilaumoja ja otsikoita. Ei olisi enää vain oman elämänsä epäonnistuja vaan koko kansan möhlijä. Torilla tavataan!

Tietä!

Vihaan ruuhkassa ajamista. Välttelen sitä kuin ruttoa, suursiivousta ja karkkia tarjovia vieraita setiä, mikä näillä selkosilla on onneksi varsin helppoa ja muualla ajan varsin harvoin, jos silloinkaan. Siksipä katsonkin olevani ainoa oikea henkilö puhumaan asiasta ja ehkä antamaan muutaman neuvonkin. Luonnollisesti olen myös erinomaisen täydellinen tienkäyttäjä ja muutenkin tosi kiva tyyppi, jolla on hermot kuin mummon entisellä Mansikilla. Syyskuu on tunnetusti ajankohta, jolloin väkimassat päättävät suorittaa moottoriavusteista liikehdintää, joten olen myös ajan hermolla ja aina on hyvä hetki harjoitella. (Siitä, olenko todella ajoissa vai auttamattomasti myöhässä, voidaan keskustella joskus toiste.)

Mitä sitten pitäisi harjoitella? Laulamista tai keskustelua edellä ajavan jarruvalon kanssa. Lasten liikennelaulu on toki klassikko, mutta vaihtoehtoja mainitakseni: Mikki merihädässä Mikki Hiiri -äänellä tulkittuna vie mukavasti ajatukset merellisiin tunnelmiin. Aaltojen loiskiessa korvissa ja Mikki-paran hiiulihoidessa unohtuvat murheet, stressi ja suojatien eteen pysähtyminen, mutta niin unohtuu myös orastava road rage.

Oma suosikkirattilauluni on Tonttujen jouluyö. Vuoden ajasta riippumatta tip tap tip tap tipe tipe tip tap tip tip tap on riittävän simppeli tällaiselle sävelkorvallisesti rajoittuneellekin ja helppo rytmittää esimerkiksi vilkun naksutukseen. Onneksi vilkku napsahtaa itsestään pois päältä, muuten voisin olla se tyyppi, joka ajelee surutta kilometrejä vilkku jompaan kumpaan suuntaan välkkyen.

Jarruvalokeskusteluun tarvitaan juttukaveriksi edellämenijän puskuriin ripustautunut auto, jonka kuski ei luultavasti ole kuullutkaan sanoja turvaväli tai ennakointi. Keskustelun sisällön voi jokainen määritellä itse, minun ei liene tarpeellista referoida edellistä juttutuokiotani punaisen ystävän kanssa.

Ruuhka se on kolme autoa ja porokin.

Tätä ei ehkä tarvitsisi julkaista

Sisäinen, suhteessa ihmisten hyvyyteen lapsenuskoinen maailmanpelastajapersoonani pyrkii jälleen esiin niin mitäpä sitä suotta estämään.

Ratkaisu on ajatteleminen, tuo aivojen käyttämisen kuninkuuslaji ja tavallisen kaduntallaajan suuri arkipäivän haaste. Ihmisen pitää ajatella, edes jotakin. Edes jotakin. Pikainen gallup, otantana kolme alle kolmekymppistä ihmistä, osoitti ihmisten – kyllä, täysin pätevästi yleistettävissä – ajattelevan viinaa, tissejä ja kissavideoita. Kysymykseen Mitä ajattelet juuri nyt? tuli vastata yhdellä sanalla.

Johtopäätöksenä:
Viina on viisasten juoma taisi juuri saada uuden merkityksen.
• Uijuijuiih, se nukkuu! Olisiko tässä sittenkin ratkaisu liikakansoitukseen ja talouskriisiin?
• Kato, nyt se putos! Voi pientä… Kumpaa nolottaa enemmän, kissaa vai kuuntelijaa?
• Tissimeditaatio tiistaisin 14.35–15.35 ala-asteen liikuntasalissa. Kaikki mukaan! Voit jatkaa harjoittelua omatoimisesti kotona, koulussa tai puutarhassa vaikka monta kertaa päivässä. Monipuoliset ja vaihtelevat kohteet pitävät yllä mielenkiintoasi: omat, prinsessa Madeleinen, naapurin sedän, luokanvalvoja-Pirkon tai vaikka lankomies-Pertin. Avarakatseisuutta ja kiikarit samaan hintaan!
• Sammu – pysyt poissa pahanteosta!
Klassikko
• Alkoholi tuhoaa aivosoluja – uhka vai mahdollisuus?
• Internetillä on vihdoinkin tarkoitus.

Jään odottelemaan Nobel-komitean puhelua. Jos ei ala kuulua, julkaisen maailmanpelastussarjani osan 2: Ristipistoin maailmanvaltiaaksi.

Viikon (luultavasti) parhaat

Vili Vilperi Areenassa. Lapsuuden suursuosikkini ja vieläkin aika hyvä. Sopii erinomaisesti paitsi sunnuntaiaamuun myös maanantai-iltaan. Eikä torstai-iltapäivänäkään yhtään huono. Olen katsonut jakson aina, kun sivullissuoja on alkanut tökkiä. Saisikohan Vilperiä jostakin DVD:llä? Voittaa nykypiirretyt mennen tullen.

Edessä taas kiva tentti. Mielenkiintoinen ja henkilökohtaisesti läheinen. Olisipa näitä enemmän, pitkästä aikaa lukeminen todella houkuttelee ja kevät päättynee mukavissa merkeissä.

Wöyh! Uijuijui kun kuulostaa hyvältä. Suhtauduin aavistuksen skeptisesti Lokin ja Hiehon perusteella, mutta kylläpäs vain toimii. Yllättävää, kaunista ja yllättävän kaunista. Onnistuneita sanoituksia ja erilaisia tunnelmia. Kokonaisuus, joka ei aluksi tunnu kokonaisuudelta. Suosittelen erityisesti Siipiratasta, ihastuttava. Sana, joka kuvailee mainiosta kappaletta, vaikka tarina ei sitä olisikaan. Levy menee hankintaan heti, kun tästä rikastun. Muutenkin olisi levykauppaan asiaa.

Lenkkeily on kivaa. Oikeasti.