Oodi viime keväälle

Olen siis ensimmäisen vuoden opiskelija ja viime kevät meni jonkinasteisessa symbioosissa pääsykoekirjojen kanssa. (Kieltäydyn käyttämästä sanaa valintakoe, se ei vaan sovi suuhun.) Tein myös töitä normaaliin tapaan, ehdin olla työelämässä muutaman vuoden eikä taloustilanne olisi sallinut kuin toteutuneen hienoisen työtuntien vähentämisen. Näin jälkeenpäin on helppo todeta töiden ja lukemisen täydentäneen toisiaan. Lukemisen vastapainoksi ainakin minun tapauksessani sopi täysin erilainen työ eli käsillä tekeminen ja konkreettisen lopputuloksen aikaansaaminen. Vuorotyö kuitenkin aiheutti sen, että lukeminen oli todella epäsäännöllistä, välipäiviä tuli väkisinkin ja jos levolle ei varannut tarpeeksi aikaa, kärsimme kaikki kolme: työ, lukeminen ja minä. Toisaalta epäsäännöllinen elämä ja pakolliset lukemistauot varmasti myös auttoivat. Töissä ollessani saatoin kertailla asioita mielessäni tehdessäni rutiinihommia, joille ei erityistä aivotyöskentelyä tarvinnut uhrata. Samoin jouduin väkisinkin käyttämään lukuaikani tehokkaasti ja toisaalta sain ajatukset kokonaan irti pykälistä ja periaatteista aika ajoin. Työssäkäynnin välttämättömyys todennäköisesti piti myös kiinni normaalissa elämässä. Näin kavereita tarpeeksi usein enkä uppoutunut omaan pieneen maailmaan, jonka ainoa sisältö on se satojen sivujen urakka. Baariin ehdin varmaan useammin kuin edellisen vuoden aikana yhteensä.

Ensimmäisen läpiluvun jälkeen pohdin, mitä  kannattaa lukea enemmän ja minkä aiheen kohdalla riittää vähempikin paahtaminen. Summittainen suunnitelma piti kohtuullisen hyvin ja sitä oli helppo korjailla tilanteen mukaan. Luotan myös kykyyni poimia olennaisia asioita tekstistä, mutta niiden muistaminen ja yhdistely olikin se asia, jota jouduin tosissani pohtimaan. Tuntui, että ymmärrän lukemani ja asiat muodostavat päässäni johdonmukaisen kokonaisuuden, mutta silti jännitin, saanko kaiveltua tietoa ulos. Itseasiassa pääsykoeaamuna en edes jaksanut panikoida ollenkaan, koska oli täysin vakuuttunut siitä, etten muista mitään. Oli lievästi ulkopuolinen olo odotellessa saliin pääsyä muiden jännittäessä ympärillä ja kerratessa vielä minuuttia ennen. Pitäisi ehkä kysellä muilta, oliko viime hetken kertaamisesta mitään hyötyä. Nyttemmin olen huomannut, että minun on turha edes yrittää opetella esimerkiksi listoja ulkoa. En pidä ulkoluvusta (ala-asteen parilla ensimmäisellä luokalla opeteltiin kokonaisia kappaleita ainakin ympäristöopista ulkoa, eikä tämä tapahtunut Agricolan aikoihin) ja koen hyödyllisemmäksi muodostaa jonkinlaisen kokonaisuuden listan asioista. Jos olisin edes yrittänyt osata kirjat ulkoa, en todellakaan olisi päässyt sisään.

Toinen merkittävästi lukemiseen vaikuttanut seikka oli koko projektin laajamittainen salailu. Koko totuuden tiesivät vain kaksi parasta ystävääni ja muutamille muille oli puhunut yleisesti halustani palata koulun penkille mainitsematta koulutusalaa, ajankohtaa tai muita yksityiskohtia. Kukaan ei kysellyt lukemisen etenemisestä, motiiveistani, päivämääristä taikka muustakaan asiaan liittyvästä. Kohdallani tämä tarkoitti mieletöntä vapautta. Ei ulkopuolista painostusta. Sain kuitenkin puhua, jos siltä tuntui. Montaa kertaa ei tuntunut. Kumpikaan ei tiennyt tuon taivaallista oikikseen hakemisesta tai koko touhusta muutenkaan, mutta kannustusta sain tarpeeksi ja liikaakin. Ja olen heille äärimmäisen kiitollinen tuesta.

Jokohan tämä riittäisi kevätaiheista.