Ideoita

Luomisen tuskassani naputtelin eräänkin esseen tylsän asiatekstin sijaan kalevalaiseen runomittaan. Antaa ihan uusia ulottuvuuksia aivotyöskentelyyn, kun joutuu miettimään, mikä rimmaisi subsidiariteettiperiaatteen kanssa ja liittyisi aiheeseen edes auttavasti. (Tässä vaiheessa haluaisin kiittää Googlea.) Vaan olihan se avartavaa. Iso käsi Lönnrotille ja kumppaneille. Ei oo helppoo.

Saisinkohan pari ekstrapistettä, jos palauttaisin tuon? Edes säälipisteitä, jooko?

Tilannepäivitys

Minulla on enemmän notaariin liittyviä tiedostoja kuin työtä varten kirjoitettuja käyttökelpoisia lauseita.

Lienee aika käyttää erinomaisia tietoteknisiä taitojani ja luoda kansio. Toinen vaihtoehto olisi kai vain aloittaa lauseesta yksi.

Hankalaa, työlästä ja muutenkin epämukavaa

Vaikeinta on aloittaminen. Toivottavasti niin, koska tarkoitus todellakin olisi saada notaari tämän syksyn aikana naputeltua ja toistaiseksi olen valinnut aiheen ja hahmotellut sisällysluetteloa. Seuraava askel olisi avata ainakin joku pöydälle kasautuneista opuksista (tai edes suuri ja mahtava internet, hyötykäytön osalta) ja aloittaa ihan oikeasti tiedon hankkiminen ja jäsentely.

Olen kohtalaisen tehokas ja saan asiat tehtyä, mutta piru vie tämän aloittamisen kanssa. Aina on muka jotakin tärkeämpää ja jos ei tärkeämpää niin mukavampaa ja jos ei mukavampaa niin tarpeellisempaa ja jos ei tarpeellisempaa niin nälkä tai jotakin muuta. Yliopiston kirjasto ei houkuttele sitten lainkaan eikä innokas suunnittelija-minäkään ole jostain syystä tahtonut aikatauluttaa elämään lakimuutoksia tai tärkeimpien lähteiden listaamista. Mikähän sitäkin vaivaa?

Työ on siis vaiheessa ei tarvitsisi kuin tehdä ja jostain käsittämättömästä syystä kovin suosittu sanonta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty naurattaa päivä päivältä enemmän. Järjellä ajoittain ajattelevana ja laskutaitoisena teidän vallan mainiosti, että sitä aikaa on kolmisen kuukautta – tai vaikka maailman tappiin asti – mutta ikävästi kirkuva ja järjen äänen peittävä menninkäinen tai joku muu satuolento väittää jotain ihan muuta. Aloitan heti, kun saan sen hiljaiseksi tai mielellään hengiltä. (Ja muita hyviä aikomuksia.)

Päivä

Jos olisin taikauskoinen, sanoisin, etten enää ikinä mene tenttiin perjantaina 13:na päivänä. Koska en ole, täytynee kohdata tosiasiat ja myöntää, että enhän minä oikein mitään osannut.

Viimeinen vuosikolmannes

Tavoitteita ja optimistisia suunnitelmia.

Lyhyesti sanottuna olen suunnitellut tekeväni noin 50 opintopistettä aikavälillä elokuun puoliväli-joulukuun puoliväli. Näistä toivottavasti kymmenkunta on jo suoritettu. Vielä lyhyemmin voidaan todeta, että tiukkaa tekee ja hiukset harmaantuvat jo ajatuksesta. Kyllähän nyt vielä tuntuu hyvältä, mutta niin tuntui myös vuosi sitten tähän aikaan. Yritän uskotella itselleni uusi vuosi, uudet kujeet -henkisesti, että kyllä tämä tästä, mutta kylläpä silti vähän jännittää. Tuleeko stoppi ja jos tulee niin milloin ja niin edelleen. On tutkielmaa, harjoitusta, ruotsia, luentoa ja tenttiä. Vapaa-ajan ongelmia ei taida olla.

Edellisinä vuosina turhankin tiiviksi kaavailtu ohjelma on lentänyt ikkunasta muutaman viikon jälkeen ja olen siirtynyt kyllä tämä tästä, mitäpä turhia stressaamaan -ajatteluun, mikä ei ihan hirveän hedelmällistä ole ollut, vaikka suositustahdissa roikunkin. Miksi sitten pitäisi tiivistää menoa? Siksi, että pystyn ja siksi, että pakollisten istumisten ja läsnäolojen suorittaminen vapauttaisi esimerkiksi työnhakuun laajemmalla skaalalla ja laajemmalla alueella. Pari pikkujuttua jää väkisinkin tuleville ajoille, mutta muuten jouluun mennessä taitaa olla suoritusotteessa kaikki. Tenttiin voi lukea missä vaan ja monta tietä sekä rautatie kulkevat tänne jatkossakin.

Toisaalta muutaman kuukauden päästä tilanne voi olla ihan toinen. Pistää ärsyttämään. Joku suunnitelma täytyy olla, mutta liikaa ei saisi ajatella eli ollaan tilanteessa, joka on minulle yhtä aikaa sekä tavallinen että epämukava. En osaa jättää asioita järjestymään itsestään, en osaa elää jatkuvasti vain yhdessä hetkessä ja tehdä spontaaneja siirtoja enkä osaa olla huolehtimatta tulevista suunnitelmista. Toisin sanoen kaiken alku ja juuri on suunnitelma.

Vinkkinä

Kannattaa uhrata muutama ajatus tenttijärjestykselle. Välillä on hyvä ajatella erilaisia asioita. (Ja nukkua.)

Terveisin nimimerkki Viikkoja verkkoyhteiskunnassa henkilötietoja käsitellyt yksityisyydessään kynsin hampain roikkuva yksilö

Opiskeluennakko

Viikon suurin haaste on ollut suunnitella edes melko järkevä ja bonuksena jotakuinkin toteuttamiskelpoinen tenttijärjestys tulevalle talvelle. Sotkua, epätietoisuutta ja pientä ärsyyntymistä on aiheuttanut erityisesti ruotsin kurssi ja sen sijoittuminen kalenteriin. Toivottavasti syksylle, jolloin koko hommaa ei tarvitsisi aloittaa alusta. Sen verran oli sovittelemista muutaman luentosarjan ja tentin kanssa. Erääseenkin tenttiin olen ilmoittautunut 4-5 kertaa enkä kertaakaan ole paikalle ilmestynyt. Syksyn aikana se täytyisi ehdottomasti saada pois jaloista. Toisaalta yhdet luennot olen onnistunut jättämään niin hilkulle, että viimeinen luentopäivä on myös viimeinen ilmoittautumispäivä. Itkettää ihmistä, joka tykkää olla ajoissa. Osittain tuo johtuu sairastumisesta viime syksynä, osittain julmetun kiireisestä viikosta helmikuussa ja osittain laiskuudesta toukokuussa.

Vähän hassua on se, että kaikki pakollinen ja kaikki mielenkiintoinen on onnistuttu kasaamaan samaan läjään. Melkein kuukauden täydellisen tyhjyyden jälkeen pitäisi istua aamusta iltaan yliopistolla. Odotan innolla, mahtaisiko jotakin kiintoisaa vielä ilmestyä tarjolle sopiviin väleihin. Voi olla, että ongelma johtuu pelkästään omasta aikaisemmasta toiminnastani, joka on kieltämättä ollut varsin ennalta-arvaamatonta ja välillä suorastaan ongelmallista.

Eniten olen pyöritellyt notaarin aloittamista, syksyllä alkaisi sopiva seminaari. Joko – tai. Tai sitten ei. Siitä olisi kätevä jatkaa gradua keväällä tai viimeistään ensi syksynä ja kun ne täytyy kuitenkin tehdä. Aihetta olen pyöritellyt ja ainakin hyvä ehdokas on olemassa, joten sen puolesta kyllä. Toisaalta olisi ihan riittävästi muutakin ohjelmaa. Vaikka notaari ei mikään mahdottoman iso työ olekaan, ei se kuitenkaan parissa illassa valmistu. Minulta ainakaan. Lisäksi mielelläni tekisin erilliset työt, vaikka aiheet toisiinsa liittyisivätkin – niin kuin todennäköisesti liittyvät.

Notaarin papereista kannattaa haaveilla aikaisintaan loppukeväällä, todennäköisesti menee syksyn puolelle ja sekin vaatii kevään opinnoilta melkoista taiteilua. Kevätpuolelle jäävät kaksi pakollista tenttiä on sijoitettu tenttijärjestykseen mukavasti niin lähekkäin toisiaan, että kaikkien yhteensä neljän tenttipäivän hyödyntäminen on käytännössä mahdotonta. Jos kumpikin ensimmäisellä yrityksellä menee läpi – ja minä ensimmäisellä ilmoittautumisella tenttiin – niin voisihan se mahdollista olla. Ehkä yllätän itseni. Historia on osoittanut toista, mutta kerrankos sitä erehtyy. Eikä niillä papereilla niin kauhea kiire edes ole.

Tässä on vielä puolitoista kuukautta aikaa muuttaa mielensä, mutta tällä hetkellä on todella mieluisaa odotella. Mukavaa on myös se, että syksyllä on paljon kaikkea kivaa ja mielenkiintoista tulossa. Ihan erityisesti lämmittää se, että olisi valmiina se aihe. Mikäli vielä kolmen viikon päästä olen samaa mieltä, täytynee se sitten tehdä.

Pelkoa ja inhoa luentosalissa

Joidenkin ihmisten kasvoilta näkee yhdellä vilkaisulla, mitä mieltä he ovat. Asiasta, ihmisestä, ihmisen mielipiteistä, esityksen aiheesta, esiintymisestä, mistä tahansa. Erityisesti tämä korostuu tilanteissa, joissa siellä salin etuosassa on toinen opiskelija. Ei tarvitse kauan tuijotella huomatakseen, kuka on tai ei ole kenenkin kaveri. Varsinkin jälkimmäistä. En tiedä, onko kyse siitä, että tyyppi on tuttu eivätkä kemiat kohtaa vai pelkästään siitä, että tyyppi ei ole tuttu eikä naaman perusteella tule sitä ikinä olemaankaan. Kuuntelijoiden kasvot ja reaktiot ovat usein huomattavasti mielenkiintoisempia kuin itse esitys.

Maailman paras sana ja maantietoa

Puhhuh. Viikonloppu meni kirjoitusmaratonista toipuessa. Kymmensormijärjestelmää se kehitti, mutta äkkiseltään en kovin monta hyvää juttua perjantaista keksi. Suolsin täyttä tajunnanvirtaa, toivottavasti suurin piirtein oikeasta aiheesta. En ole uskaltanut avata – onneksi – tallentamiani tiedostoja vielä. Enkä kyllä avaakaan, jos tuotokseni menevät läpi. Elämme jännittäviä aikoja.

Viimeistä tehtävää vajaa on sitten tämäkin kevät, siinäpä tärkeimmät viime ajoilta. Löysin hienon nimeä maailman maat, jotta voisit kehuskella taidollasi, joka näin sivumennen sanoen on täysin hyödytön- pelin, jota olen ihan itseni kehittämisen nimissä hakannut päivittäin useita kertoja. Ennätykseni on 196/197. Kambodza pääsi sillä kerralla unohtumaan. Muita vaikeita muistettavia ovat Kamerun, Burkina Faso ja Guatemala. Luonnollisesti peli on englanninkielinen, joten sattumalta osaan nyt nimetä kaikki 197 maata englanniksi, mikä on ihan tosi hyödyllistä, jos ainoa keino pelastautua marsilaisten hyökätessä on luetella kaikki maat ja marsilaiset osaavat vain englantia. Se toissa yönä näkemäni uni oli varmasti enne. Hieno peli se on.

Hieman harmillista on se, että löysin pelin vasta nyt. Yläasteaikojen maantiedon kokeet menisivät nyt heittämällä nimeä karttaan valtiot– tehtävien osalta. Eikä tarvitsisi kehitellä mitään (huonoja) muistisääntöjä Väli-Amerikan valtiosta. Löytyisiköhän jostakin internetin syvyyksistä joku kiva peli, jonka avulla voisin opetella merivirrat kulkusuuntineen. (Vai onko ne virtaussuuntia?) Minulle ei koskaan ihan täysin valjennut, miksi niihin käytettiin niin paljon aikaa ja energiaa, eikä kyllä myöskään se, miksi en kaikesta ajasta ja (opettajan käyttämästä) energiasta huolimatta muista enää kuin Golfvirran. Osittain. Ihan varma en ole sen lähtöpisteestä.

Nyt kun asiaa ajattelen niin on aika paljon asioita, joiden opettamisessa pelit voisivat olla paljon motivoivampia kuin piirtoheitinkalvot vuodelta 1992. Ihan tiedoksi kaikille näitä aarteita käyttäville opettajille, että se aivan itse vapaalla kädellä iltahämärissä piirretty merivirtakartta ei ole erityisen havainnollistava. Saattoi toki olla silloin 1992, kun eri väriset kylmät ja lämpimät virrat eivät vielä olleet sekoittuneet ruskehtavan kukertavan myrskyisäksi valtamereksi hukuttaen alleen Sri Lankan ja suuren osan Grönlantia. Ja asiaan mitenkään liittymättä terveisiä omalla muinaiselle mantsanopelleni. Jos vain muistaisin nimesi yhtä hyvin kuin luokattomat kalvosi…

Se luvattu paras sana: frequently. Yläluokkaisen brittiladyn lausumana se vaan kuulostaa hyvältä. Korvaorgasmi on niin kauhea sana, etten nyt käytä sitä.