Plan B

Suunnitelmat. Teen niitä jatkuvasti. Hahmottelen mielessäni suurpiirteistä lukusuunnitelmaa, jonka tarkoituksena on varata riittävästi aikaa lukemiseen. En ole tainnut onnistua kertaakaan. Tai tainnut ja tainnut, en ole. Suunnittelen seuraavana päivänä tehtäviä asioita, kaupassakäyntiä, kirjojen palauttamista, lenkkiä, mitä milloinkin. Muistelisin onnistuneeni joskus. Joskus haaveellisella hetkellä teen pitemmän tähtäimen suunnitelmia. Mietin, missä olen viiden vuoden kuluttua, kymmenen vuoden kuluttua, eläkkeellä. Mitä teen, millainen olen, millaisia ihmisiä elämääni silloin kuuluu. Kyse on enemmänkin haaveilusta. Kauniista päiväunista, jotka ehkä joskus toteutuvat, ehkä eivät.

Haluan kuitenkin luottaa onnellisuuteen, kävi kuinka tahansa. Onni ja onnellisuus ei vaadi pohjalle suunnitelmien pilkuntarkkaa toteuttamista ja toteutumista. Pitkän tähtäimen suunnitelmat syntyvät usein haaveista. Haaveet ovat unelmia ja unelmat enimmäkseen onnellisia. Tai ainakaan minä en haaveile epämiellyttävistä, ikävistä asioista, jotka toteutuessaan tekisivät minut onnettomaksi. Kun pyrkii kohti haaveittensa toteutumista pyrkii siis samalla kohti onnellisuutta. Se, mistä itse kukin onnensa ammentaa, on jokaisen oma asia ja vaihtoehtojahan riittää: työstä rakkauteen ja lapsista matkusteluun. Jokainen pyrkii myös toteuttamaan suunnitelmansa, haaveensa omalla tavallaan. Siinä missä yksi toimii pienin valinnoin, voi toinen kiivetä kohti tavoitetta vaikka pelkin hampain unelmassaan kiinni roikkuen. Ei sillä ole väliä. Onnellisuudella sen sijaan on ja onnelliseksi voi tulla monella tavalla. Mitään tapaa ei voi nostaa toisen yläpuolelle, mutta pelkkä onnellisuuden tavoittelu verenmaku suussa ja verisuonet päässä poksahdellen ei voi olla hedelmällisin tapa. Tasapaino tavoittelun ja pettymysten voittamisen välillä lienee avain onnistumiseen. Olenko oikeassa vai todella hakoteillä, se selvinnee vielä joskus.

Tämän pohdiskelun sai aikaan kulunut viikko. Yllätyksiä, suunnitelmien muutoksia, erilaisia kohtaamisia. Ei tämän näin pitänyt mennä. Siinäpä viikon kantava teema. Uusiksi menneitä aikatauluja, kaksi hulvattoman hauskaa illanviettoa, heräämisiä ja naurua, onnea. Uskallus tehdä asioita, jotka ovat aikaisemmin tuntuneet täysin ylivoimaisilta. Tulevaisuushaaveiden suuret linjat eivät ole muuttuneet kuin epävarmemmiksi. On tullut epävarmuus siitä, ettei tiedäkään, miten juttu etenee. Entäs jos ei etenekään? Joskus riittää, että näkee ihmisen uudessa valossa. Mutta epävarmuus ei kuoleta unelmaa eikä unelma epävarmuutta. Liittyisiköhan tähänkin suhteeseen tasapaino?

En vaihtais sekuntiakaan, sanoi Samuli Putrokin.