Rakas Joulupukki

En voi käyttää saunaani. Oikeastaan se on ollut hyvin vaikeaa jo muutaman kuukauden ajan. Hyvin vaikealla tarkoitan tilankäytöllisiä ja logistisia haasteita, joita kohtaan aina halutessani lämmittää – tai edes astua sisään – saunaan.

Säilytän, mainituista haasteista johtuen, saunassani tällä hetkellä:

– kahta pahvilaatikkoa, isoa ja tosi isoa,
– rumaa mattoa,
– kolmea ämpäriä,
– parvekkeen tuoleja, jotka eivät näköjään kestäneetkään syksyisiä lämpötilavaihteluita,
– pyykinkuivaustelinettä, jonka päällä on yleensä aavistuksen kosteita parittomia sukkia.

Tilanne on täysin kestämätön, eikä minulla ole toistaiseksi paikkaa, mihin siirtäisin kyseisen maallisen omaisuuteni jakojäännöksen.

Edellä todetuin perustein toivoisin joululahjaksi ensisijaisesti mustaa aukkoa, joka ratkaisisi kaappitilaongelmani, ja toissijaisesti suklaata, joka oletusarvoisesti auttaa minua unohtamaan kaappitilaongelmani. Jos suklaakaan ei auta, lähestynen Sinua myös syntymäpäiväni tienoilla.

Kunnioittaen,

A

PS. Terveisiä saunatontulle, jonka vuokrasopimuksen jouduin ikäväkseni irtisanomaan. Hyvä tonttu oli, hiljainen ja vaatimaton.

Mainokset

Kaikki mulle heti

Nyt on kuulkaas pojat jännää. On vetämässä kesätyöhakemuksia. Osaan on ihan reagoitu. On meneillään asunnonvaihtoprojekti. Laitoin viestiä eräälle täydelliselle miehellekin. Energiapiikki. En tahtoisi paikoillani pysyä. Nyt kun edes joku asia etenisi. Sitten pystyisin ehkä sivulauseisiinkin.

Kaikesta huolimatta

Ihan ei ole mennyt niin kuin piti viime aikoina, mutta en jotenkin osaa olla pettynyt sen vuoksi. Kesäfiilis, kesäfiilis. Vaikka en pidä itseäni edes erityisesti kesäihmisenä. Koska jakohan on jotenkin tehtävä, tehdään se tällä kertaa ensin vuodenaikojen mukaan. Talvi on aina talvi ja se tulee joka vuosi ja joka vuosi jaksan olla yhtä innoissani ensimmäisistä lumihiutaleista, jäätyneistä lätäköistä ja pakkasista. Mutta koska kesä alkaa olla ovella, yritän nyt löytää tieni siihen todellisuuteen, missä valtaosa ihmisistä on elänyt ensimmäisistä maaliskuisista auringonsäteistä lähtien.  Ne ”oi, kesä on ihan just täällä!”- tyypit. Ei ole kesä täällä. Täällä on vielä lunta. Eletään toukokuun loppua ja täällä on lunta, mikä tarkoittaa, ettei ole kesä.  Ja sama rautalangasta.

Mutta niin. Kesä. Töitähän se taas tuo tullessaan, onneksi. Jotain ihan muuta kuin opiskelujutut ja rahaa ovista ja ikkunoista, verrattuna lukuvuoden aikaiseen tilanteeseen. En kaipaa tolkuttomia rikkauksia, mutta ei tämä jatkuva senttien laskeminenkaan kivaa ole. Työt vievät kauemmas, suuntaan, mikä ei ole ennestään tuttu, mutta minne olen haaveillut pääseväni jo jonkin aikaa. Odotan innolla. Työ on tosiaan tekemistä eikä kopiokoneen vieressä seisomista ja sopivan haastavaa. Itsenäistä, mutta ei liian ja tuttua, mutta ei kuitenkaan. Olen innoissani. Alkuvuodesta mietin ja stressasin paljonkin, päädynkö siivoamaan toimistoja tai hampurilaiskoneeksi, mutta hyvin kävi. Ja tähän pitänee sanoa, että kumpaakin mainituista töistä olen tehnyt, enkä edes olosuhteiden pakosta. Nähty mikä nähty. Siivoaminen oli jopa kohtuullisen mukavaa hommaa, mutta en olekaan pahimpiin paikkoihin joutunut. Niin ylimieliseltä kuin saattaakin kuulostaa, mutta kaipaan jotain aktiviteettia myös aivoilleni. Haastetta.

Ennen töiden alkua käväisen moikkaamassa muutamaa ystävää. Välimatkaa on sen verran, että liian harvoin näemme toisiamme, joten kullanarvoisia päiviä on tiedossa. Ehkä terassi-iltoja tai pussikaljat puistossa. Uusia kuulumisia, juoruamista ja vanhoja vitsejä. Pakollinen ilta tanssilattialla baarissa, joka on joka ilta auki ja jossa olen viettänyt luvattoman monta iltaa vihaten musiikkia, mutta rakastaen seuraa. Olen ikävöinyt. Mikään vuosisadan ryyppyreissu ei ole suunnitteilla, vaikka sellaisen kuvan saattaa saada. Ohjelmaan mahtuu myös torikahveja ja muita kesän parhaita hetkiä.

Muita tulevia parhaita hetkiä ovat ainakin juhannus kaukana kaikesta ja ensimmäiset pimeät illat elokuussa. Ehtinen myös istuttaa muutaman männyn ja harrastaa yöuintia töiden jälkeen. Ihmetellä maisemia ja lenkkeillä uusissa metsissä. Kaivata omaa kotia ja toivoa, ettei vielä tarvitsisi palata. Tutustua niihin miehiin, joita ehdittiin jo mainostaa ja kertoa, ettei niitä kukaan aiemmin ole huolinut. Mainoslause vailla vertaansa.

Kesä. Kyllä minäkin olen odottanut.

Aika ajoin

Minulla on paha ongelma sovittujen tapaamisaikojen, määräaikojen ja alkamisaikojen kanssa. Olen aina ajoissa, ihan tasan joka kerta. Yleensä vielä liian ajoissa.

Jos olen sopinut tapaavani henkilön A kello X tai esimerkiksi luento alkaa kello Z, olen paikalla ennen kyseistä kellonlyömää. Mikäs siinä, hieno homma. Ainakaan en ole itse myöhässä, mikä on muuten vielä kauheampaa kuin muiden odottelu. Paha vain, että olen useimmiten naurettavan ajoissa. Kulutan aikaani mitä mielikuvituksellisemmin tavoin milloin missäkin odotellen ihmisiä, jotka osaavat arvioida matkaan käyttämänsä ajan ja lähteä juuri sopivalla hetkellä. Itsehän en tähän pysty. Voi olla, että olen kulkenut saman matkan samalla tavalla kymmeniä kertoja, mutta silti aliarvioin itseni. ”Voihan sitä sattua vaikka mitä” on mielestäni ihan hyvä pitää mielessä ja varata riittävästi aikaa, mutta en osaa pysyä kohtuudessa. Normaalisti kymmenen minuutin pyöräilymatkaa varten varaan puoli tuntia, koska ”eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka ufo kaappaa” . Ja sitten odotellaan. Sama koskee jonkin asian hoitamista: ylimitoitan ihan joka saakelin kerta.

Ongelmani on kuitenkin vain omani ja toisaalta sillä on myös aurinkoinen kääntöpuoli: en myöhästele. Ikinä. Yhdenkään määräajan kanssa ei ole ollut ongelmia, en kuormita muita viivytyksillä enkä joudu odottelemaan seuraavaa junaa monta tuntia, koska myöhästyin edellisestä. Toisaalta odottelen yleensä ennen junan lähtöä asemalla. Muistanpa eräänkin aamuyön Helsinki-Vantaalla, jolloin olin vaivaiset kolme tuntia etuajassa. Ajattelin varautua ruuhkiin, mutta ilmeisesti lentoja ei lauantaiaamuisin kuuden tienoilla lähde kuin muutama tai ainakaan ne eivät ole erityisen suosittuja. Eli kyllä kannatti kömpiä kentälle ennen kolmea.

Edellä esitetystä seuraa luonnollisesti loputon ärsyyntyminen myöhästelijöiden vuoksi. Ei kenenkään minun takiani tarvitse olla paikalla ennen sovittua tai ilmoitettua aikaa, mutta hitto vie kun nyppii odotella tyyppiä, joka ei edes vaivaudu ilmoittamaan olevansa myöhässä noin sen ja sen verran. Kroonistenkin myöhästelijöiden kohdalla jaksan uskoa parempaan huomiseen ja siihen, että he vielä joskus yllättävät minut. Valitettavan harvassa tapaukset ovat olleet eikä oma luonto anna periksi ottaa tätä huomioon omassa saapumisajassani. Toinen äärimmäisen rasittava ryhmä ovat luennolle, tenttiin tai muuhun vastaavaan massatilaisuuteen myöhässä saapuvat. Voi olla, että olen ainoa, joka näihin edes kiinnittää huomiota, mutta sittenpähän ärsyynnyn koko muun joukon puolesta. Pitää ehkä käydä tarkistuttamassa verenpaineet. Nytkin joku neste kiehuu ihan vain ajatuksesta, joten palataan lennolta ja töistä myöhästeleviin joskus toiste eikä puhuta VR:stä ollenkaan.