Korvaamaton

Et ollut ainoa, mutta olit ensimmäinen. Tärkein. Teit minusta sen, mitä nyt olen.

Anteeksi, etten aina ollut sinulle sitä, mitä tarvitsit. Anteeksi, että olin joskus liian liki. Anteeksi se vahinko, jota et enää viikon kuluttua muistanut. Minä muistan.

Kiitos, että sain olla kanssasi.

Kiitos, että olit aina minulle, mitä tarvitsin. Olit lähellä ja kaukana, etkä koskaan unohtanut. Minä en koskaan unohda. Palasin ja kaikki oli kuin ennenkin. Kiitos, että ymmärsit. Minä en aina.

Kiitos, että lohdutit. Kiitos, ettei sanoja tarvittu. Rauhoitit. Pelastit. Sinulla ei ollut aavistustakaan, kuinka paljon merkitsit. Olit kaikki kaikessa. Annoit minulle paljon. Toivottavasti voin joskus antaa itse. Hyvä kiertää, opetit sen minulle.

Kiitos, että olit vahva. Anteeksi, että jouduit venymään äärirajoillesi vuokseni. Kiitos, että sain olla kanssasi ja tehdä virheeni. Kiitos, että annoit aina anteeksi. Anteeksi, etten aina osannut arvostaa sinua tarpeeksi.

Kiitos, ettei välejämme painanut mikään. Anteeksi, että jotakin jäi silti sanomatta, mutta uskon, että tiesit. Tiesit aina.

Kiitos, että olit sinä. Kiitos, ihan kaikesta. Mulla on ikävä sua.

Lähdit, mutta et koskaan mene pois.

Pieniä ärsyttäviä asioita (ei järjestyksessä)

Arki on arki ja arkena yleensä vituttaa. Toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän ja viime aikoina on kieltämättä painottunut enemmän ensimmäiseen. Koska en viitsi tässä avautua isoimmista aiheista, jaan kaksi melko pientä, mutta sitäkin raastavampaa asiaa. Ollos hyvät:

1. Imurin pölypussin täyttyminen. (Ei arkista siksi, että tätä tapahtuisi usein. Ei tällä siivousinnolla. Arkista on uuden pussin metsästys ja vaihtaminen. Mitä ei sitäkään turhan tiheään tapahdu. Ehkä tämä nyt tuli väärälle listalle.)

2. Epätahtiin kehräävät kissat.

Maanantai-iltapäivänä tai keskiviikon vastaisena aamuyönä on hankala kohdata vaikeampia henkilökohtaisia kriisejä.

24

Kun viettää töissä kahdeksan tuntia, työmatkalla melkein tunnin ja höyhensaarilla sellaiset kahdeksasta yhdeksään tuntia vuorokaudesta, jää oikeastaan aika vähän aikaa mukavalle, mutta varsin hyödyttömälle oheistoiminnalle. Lisätään yhtälöön vielä ihan järjettömän paljon aikaa vievä niistäminen, alkavalla viikolla suoritettava loputtomalta urakalta tuntuva pakkaaminen ja uudisinnostus vanhoihin musiikki-ihastuksiin. Huomattavan paljon saa kulumaan aikaa ihan vain Spotifyn kaiveluun ja vanhojen muisteluun.

Kauhean vähän olen lähiaikoina ehtinyt oikein mitään ja silti saanut aikaiseksi kaikenlaista. Jännittävää tämä ajan kuluminen.

Jotenkin olen ajatellut, että juhannukseen asti on tätä hässäkkää ja sitten tasaantuu, mutta enpäs ole enää ihan varma. Koko ajan tuntuu ilmaantuvan sitä, tätä ja tuota ja sitten olisi vielä ne, nuo ja nämä. Mutta töissä on kivaa ja hyviä juttuja ne kiireetkin ovat, kunhan siitä pakkaamisesta ensin selviää.

Niin. Kivasti menee ja nostalgiatripillä vielä mukavammin, vaikka kaksikymmentäneljä ei ihan riitäkään.

Aamulenkki

Pelkkä sana tekee vähän pahaa ja toteutus se vasta sattuukin. Näin viiden vuoden tauon jälkeen huomasin kiskovani vähän käytettyjä verkkareita jalkaan jo ennen yhdeksää ja sehän se vasta onkin… Kauheaa, muun muassa kauheaa. Kivasti paistaa aurinko ja on hiljaista kaduilla. Niin kuin pitääkin, pyhäaamuna yhdeksältä. On katsos nukkumista varten kyseinen ajankohta. Järkevät ihmiset nukkuvat ja ne, joiden mielestä silloin on hyvä painaa pitkin metsiä, eivät ole järkeviä.

Syytän mielenhäiriöstäni todella, todella pahasti sekaisin olevaa unirytmiäni. Muutama tunti unta yöllä ja muutama tunti päivällä. Kahdessa erässä nukkuminen ei näköjään tee hyvää aivotoiminnalla vaan tuntuu sammuttaneen sen kokonaan. Onneksi tuli käytyä tuskastumassa painaviin jalkoihin ja yleiseen vitutukseen, selvitti päätä. Ymmärsin noin neljänneksen kuljettuani virheen kokoluokan ja myös sen, että yöihmisen on syytä pysyä lestissään. Lisäksi voin kertoa, että jos ajatus tuntuu heti alkuun huonolta, se hyvin suurella todennäköisyydellä myös on huono.

Aamulenkki on sama kuin nokkahuilulla soitettu Killing me softly swing-versiona. Alkuperäinen ei ole kummoinen, mutta jalostamalla on saatu aikaiseksi varsin kätevä kidutusväline. Että terveisiä vaan CIA:lle, luette kuitenkin.

Tosiasioita

Jostakin mystisestä syystä kauniissa suomen kielessä on kehitelty synonyymejä myös vanhenemiselle. On kuitenkin yksi, jota ei tulisi koskaan kenenkään käyttää.

Ikääntynyt.

Ikääntynyt on jotakin sellaista, mihin liittyy alkava Alzheimerin tauti, kokonaan maksettu asuntolaina, eläkkeen maksupäivänä Irmelin kanssa nautitut vaaleanpunaiset bebe-leivokset, erektio-ongelma ja vanhainkotipaikan jonotus.

Asioita, joita kukaan ei halua ajatella alle kolmekymppisenä. Voin ihan hyvin myöntää vanhenevani – kieltämättä valitettavan nopeaa tahtia – mutta en todellakaan halua keskustella asiasta erityisen syvällisesti saati kuulla ikääntyväni. Ihan yhtä ikävää kuin kuulla olevansa ikääntymässä, on olla myöntämättä muutamia elämän tosiseikkoja.

Kuten sitä, että ei tässä kukaan tämän nuoremmaksi muutu.

Uujea

Kas, joulukuu. Kas, viimeinen tentti ensi viikolla. Kas, notaari on vieläkin kesken.

Kas, kovin tekokepeää sanailua.

Uutta ihan yhtä paljon kuin länsirintamalta aikoinaan. Eikä oikeastaan edes haittaa, ihan hyvin kaikki on kuitenkin. Kyllä se siitä.

Pöh

Ankeita aikoja nämä viime viikot olleet. Ahdistus tekemättömästä ja ahdistus tehdystä. Periaatteessa kaikki ihan mukavasti, mutta.

Olen purkanut turhautumistani muun muassa seuraamalla kotimaista jääkiekkoa. Oikea kanava radiosta, valot pois ja ahkeraa kuuntelua. Ihan toimiva resepti myös nukahtamiseen, mikä sekin on ollut välillä vähän hankalaa.

Toinen varsin toimiva keino ajatella edes hetkittäin jotain ihan muuta, on ruoanlaitto. Mitä monimutkaisempi, pikkutarkempi ja epäonnistumisalttiimpi tuote on kyseessä, sitä parempi mieli. Sillä onnistumisellakaan ei niin ole väliä, kunhan on jotakin askarreltavaa, mihin täytyy keskittyä.

Puolivälissä, toivottavasti.

Arjen pieni ilo

Päivän voittaja on pyörän kaivaminen katolta pudonneen lumen alta. Torvisoittokunta, rummunpäristystä ja kirkuvia ihmismassoja, ei ole näkynyt. Ihan lumelle ja katolle tiedoksi, että sen aika on yleensä vasta keväällä, enkä näe mitään syytä aikaistaa toimintaa.

Hurjaa

Koska elän jatkuvasti kuin taiteilisin veitsenterällä tai kuin viimeistä päivää tai kuin jotakin muuta yhtä kliseistä, mutta eloisia mielikuvia tuottavaa, ajattelin listata – koska lista on aina hyvä asia – tämän viikonlopun aikana tekemiäni asioita. Aina mielikuvituksekas, ajankohtainen ja erityisen kiinnostava aihe.

Ihan ensimmäiseksi haluaisin kertoa kirjoittaneeni 457 sanan verran ruotsin tehtäviä. Aplodeja, pyydän. Joskus toiste voidaan keskustella esimerkiksi siitä, mitä lauantai-illan käyttäminen kotitehtäviin kertoo minusta, elämästäni ja muutamista muista toissijaisista seikoista. Nimenomaan joskus toiste, heti kun sellainen päivä kalenteriin lisätään.

Eilen uusin notaariani varten kotiin kantamani kirjat. Hyvällä mallilla on sekin työ. Valmistunee noin neljässä päivässä ennen palautusdeadlinea, jota ei ole asetettu kuin muutaman sivun osalta. Kattellaan, sanoivat valmistumista innokkaasti odottavat tahot. Aloitan, kunhan ensin lopetan tämän kitisemisen.

Olen myös kunnostautunut kodin hengetär -sektorilla. Tein ruokaa, pulled porkia ja salaattia. Tai korjataan sen verran, että tein todella hyvää ruokaa. Tiskit odottavat edelleen ihmettä ja itsepuhdistumista, mutta edes huojuva vuori ei hälvennä onnea, jonka täysi vatsa on ruumiiseeni levittänyt.

Lisäksi täytyy myöntää, että olen aika ylpeä tämän lähimuistelon ensimmäisestä virkkeestä. Kehtaavat vielä väittää, että juristit tuottavat vaikeaselkoista kieltä. Näistä lähtökohdista huominen maanantai ei tunnu yhtään niin ylitsepääsemättömältä kuin serkkunsa viime maanantai ja sitä edellinen maanantai sekä muu jalo suku.

Oman elämänsä älykkö

On jälleen aika hiljentyä ylitsevuotavan älykkyyteni, ongelmanratkaisukykyni ja hoksaavaisuuteni edessä.

Eräänä iltana päätin valmistaa itselleni illallista pakastepizzan paistamisen muodossa. Uuni päälle, pelti hollille ja leivinpaperikaan ei ollut loppu niin kuin yleensä. Onnistumisen edellytykset siis kasassa. Ruokateollisuuden taidonnäyte uuniin ja odottelemaan herkuttelua. Edelleen tulevaisuus näytti valoisalta ja nälkä oli jo puoliksi taltutettu, kunnes haistoin palaneen käryä.

Unohtui nälkä ja mielen täytti paniikki. Missä palaa? Mikä palaa? Joko palokunta on hälytetty? Siinä käryn lähdettä etsiessä ja palomiehistä haaveillessa – asiat tärkeysjärjestykseen – ehdin myös miettiä, mitä ottaisin mukaani nyt, kun lähtö niin väistämättömältä näytti. Olin jo pakkaamassa tärkeimpiä kassiin ja etsimässä passia mahdollista maastapakoa varten, kun vatsa muistutti elämän pienistä iloista. Minulla oli edelleen nälkä.

Minulla oli myös edelleen pizza uunissa. Koska ajattelin – palomiesten lisäksi – kaukonäköisesti evakkoaikaani, päätin ottaa evästä mukaani. Uuniin kurkistaessa selvisi sekä käryn lähde että panikoinnin ja palokunnan tarpeettomuus. Siellä se vaivalla kaupasta kotiin kannettu leivipaperi iloisesti hehkui ja savusi.

Aika kauan sai tuulettaa, eikä pizzakaan ihan parhaimmillaan ollut. Onneksi en soittanut palokuntaa paikalle. Ei olisi ollut edes tarjottavaa.