Munuaispäivää

Näin naistenpäivänä lienee soveliasta käyttää hetki erilaisten teemapäivien ja -viikkojen tutkiskeluun. Niitä kun on ihan jokaisen tarpeisiin ja ylikin jää, mikä taitaa olla se varsinainen ongelma tässä tarinassa. Kukaan ei voi pysyä kärryillä onko tänään pyyhepäivä , eletäänkö tomaattiviikkoa ja mikäs se oli se sairaus, mistä piti olla tietoinen. Oma lukunsa ovat ne Facebookissa kiertävät ”Tänään on isosedän lemmikkikoirien päivä. Lisää tämä seinällesi tai olet täysin sydämetön ja sinua kohtaa väkivaltainen kuolema ensi tiistaina.” – hirvitykset, joista jaksan aina ilahtua yhtä paljon.

Mutta on niitä ainakin puolivirallisia teemapäiviä naamakirjan ulkopuolellakin, oikein kansainvälisiäkin. Jo mainittu pyyhepäivä on ihan todellinen (ja kansainvälinen) kuten ovat myös keripukkitietoisuuden päivä, maailman kosteikkopäivä ja maailman tervehdyspäivä. Tarpeellisia kaikki, ja kaikista kuulen nyt ensimmäistä kertaa. Kiitos Wikipedia. Eritysesti silmiin pistää lokakuun luettelo. Kyllä on melkein joka päivälle jotain, mitä juhlistaa. Parhaimpina päivinä saa valita, mikä vaihtoehto on lähinnä sydäntä ja olla ylpeästi erilainen.

Kotimaiset kasvikset – ei viitanne perustajajäseniinsä – on ainakin vielä viime vuonna järjestänyt kasvisteemaviikkoja paprikasta ruusukaaliin ja perunaan. Käsi ylös, kuinka moni on jotenkin arjessaan nämä viikot huomannut. Kyse on kai lähinnä suurtalouskeittiöille suunnatusta kampanjoinnista, mutta ehkä meidän jokaisen tulisi kotonakin ottaa huomioon esimerkiksi kurkkuviikko. Mutta onko se niin, että viikolla pitäisi syödä paljon ja monipuolisesti kurkkua vaiko järjestää iloinen illanvietto, johon kunniavieraana saapuu onnellisesti hymyilevä kurkku serpentiinit kaulassaan ja torvisoittokunnan saattamana. Jos nyt haluan kunnostautua näiden teemapäivien kanssa, miten minun tulisi toimia? Ohjeita, vaadin ohjeita!

Ja jotenkin minua häiritsevät AIDS-, rintasyöpä- ynnä muut tauti- ja terveydentilapäivät. Ei se minun kondomipolitiikkaani vaikuta millään tavalla enkä huolestu syövästä tai sokeutumisesta yhtään sen enempää kuin muinakaan päivinä. Muuta ehtisikään kuin pohtia omaa oireiluaan ja googlettaa diagnoosia itselleen. Voi tietenkin olla, että Afrikassa ajattelisin toisin.

Sellainen pieni ongelma näiden kaikkien teemapäivien ja -viikkojen kanssa toki on, että tärkeät ja ehkä ihan vähän vähemmän tärkeät päivät hukkuvat. Jos nyt joku teemapäivä täytyisi säilyttää, niin ehkä esimerkiksi ihmisoikeuksien päivä tai ympäristöpäivä olisi asiasisällöltään tärkeämpi kuin orgasmipäivä, opaskoirapäivä ja runouden päivä yhteensä, vaikka sinänsä tärkeistä asioista kyse onkin. Väkisinkin ilmenee pieni inflaatio, kun jatkuvasti pitäisi jotakin.

Mutta jotain hyvääkin. Listan tutkiskelu avasi ovia ihan uuteen maailmaan. Aina löytyy aihetta pieneen, hillittyyn juhlaan (koska jotenkin käännän teemapäivät mielessäni juhlapäiviksi), vaikka jopa minusta on huono ajatus järjestää maailmanlopun bileet tulennielijöineen, tanssivine norsuineen ja hassuine hattuineen kuolleiden lasten muistoksi. Toisaalta, ainahan aluksi kohtaa muutosvastarintaa. Itse merkitsin kuitenkin jo muutaman päivän kalenteriin ja ainakin meillä juhlitaan, vietetään ja tiedostetaan 4.5., 28.10. ja 21.12. Kerron varmasti muillekin.

Mainokset

Jumppasalin joulu

Joulu on taas. Tonttu-ukot hyppivät ja pukki odottelee pusua. Lunta tulvillaan, niin että ihan peittää Laaksosen kukatkin. Paavi on kieltänyt härät kaukalon ympäriltä, mutta onneksi voimme katsella varpusia uusin silmin. Nisse, Nasse, äidin porsaat ja Petteri polkkaavat reippain askelin Lucian vanavedessä kohti kaunista Joulumaata,joka hyvinkin saattaa sijaita Sylvian uudelleenmuotoillussa sydämessä. Kulkusten kilistessä on mukavaa sytytellä kynttilöitä ja rakentaa joulupuuta. Toisin sanoen on aika käydä joulun viettohon.

En pidä joululauluista. Hilipatihippaa tai synkempää kuin marraskuinen iltapäivä jossakin pienessä lumettomassa suomalaisessa kaupungissa. Ehkä oman osansa kohtauksessa Kunpa radio ja kaiuttimet sattumalta räjähtäisivät näytelmästä Miksi joulu kestää neljännesvuoden? on myös ahdistavalla muistolla ala-asteen joulujuhlista, joissa pikku-A muiden pikkuihmisten kanssa esitti epävireistä versiota milloin mistäkin klassikosta. Yleisössä istuvat isommat ihmiset kuuntelivat lasittunein ilmein rakkautensa hedelmien kuukausien harjoittelun tulosta. Taputtivatkin vielä, luultavasti riemuiten laulun loppumisesta.

Enkeli taivaan jälkeen jaettiin jokaiselle pieni paperipussi, josta jokainen sai edelleen jännityksestä hikisin pikkukätösin kaivaa piparkakun, runsassiemenisen mandariinin tai omenan sekä suklaakonvehdin. Jos budjetti antoi periksi, saattoi pussista löytyä oikein kiiltokuva. Todistuskirjasen kantta koristavat suklaiset sormenjäljet, mutta mandariinipuu ei meidän leveyksillä jaksanut kasvaa. Nyt muistellessani palautuu mieleeni sekin seikka, että joulupukkia ei meidän bileissä näkynyt. En tiedä, estikö pukin työehtosopimus pikavisiitin vai toteuttiko rehtori salaista lapsuuden haavettaan jakaessaan lahjuksia punaiseen tonttupaitaan pukeutuneena. Ei ollut sitä vertaa viitsinyt panostaa, että olisi pukinpuvun niskaansa kiskaissut, vaikka sellainen todistettavasti koulun homeisista varastoista löytyi.

Siitä puvusta olisi riittänyt peitoksi koko luokalle. Päärooli joulunäytelmässä ei siis ollut kunniatehtävä vaan pikemminkin rangaistus. Omalle kohdalleni nakki ei nasahtanut, mutta enpä saanut esittää muoriakaan. Ehei, A sai olla tonttu, tyhmä tonttu, Peter Panin Leena, Kalevalan Aino, höperö mummo tai nörtti ajalla ennen kuin meidän perälle internet ehti. Rooleja on siis piisannut ja näköjään meidän koulun joulujuhla ei rajoittanut hahmovalikoimaansa vain niihin pieniin punaisiin ja harmaisiin. Näytelmät itsessään olivat kultaisten muistojeni mukaan varsin mukiinmeneviä. Milloin oltiin Korvatunturilla lakossa, milloin rantalomalla tonttuporukassa ja joskus taidettiin stailata pukkia. Edellä aikaansa ja Lomanin Teuvoa oli sen pätkän kirjoittaja.

Ylivoimaisesti hienoimman roolisuoritukseni tein kuitenkin Ainona. Repliikkejä ei montaa ollut, mutta onnistunut eläytymiseni hukuttautumiseen takasi sen, että sama näytelmä esitettiin myös seuraavana keväänä ennen Suvivirttä. Aino vaikutti muutenkin selväjärkiseltä nuorelta naiselta, sillä kukapa sitä vanhaa horiskoa kanteleensoittajaa ottaisi, jos voisi saada nuoren, komean ja salskean Joukahaisen. Toivottavasti se toinen kosija tosiaan oli Joukahainen, mopolla se kuitenkin oli liikkeellä.

Eipä sitten muuta kuin rauhaa, hyvää tahtoa ja mitä niitä nyt on. Koko kansalle toki, mutta ihan erityisesti haluaisin tänä vuonna muistaa kaikkia joulujuhliin osallisia niin lavalla kuin muuallakin salissa. Olen anteliaalla tuulella.

Otsikosta kaikki kunnia kaverille, joka siihen jossakin oli törmännyt. Sellainen laulu on oikeasti olemassa.

Parti or not parti

Tämän viikon piina on ohi. Tentti meni yllättävän mukavasti ja voin hyvillä mielin alkaa panikoida seuraavaa, joka tulee vähän liian pian vastaan. Mikähän mua on riivannut tenttijärjestystä suunnitellessani. Tämä päiväkin on mennyt lähinnä löhötessä, kirjoja en ole avannutkaan, joten voi olla, ettei tarvitse kovin kauan tenttisalissa aikaansa kuluttaa, mutta eipä nyt vielä hermostuta. Tässähän voi tapahtua vielä vaikka mitä, esimerkiksi tiedon imeytyminen kallon läpi tai muuta todennäköistä.

Perjantai on kuitenkin perjantai ja perjantai on paras viettää kotisohvalla. Lauantai voi olla bilepäivä, mutta parhaita ovat kuitenkin sunnuntai ja maanantai. Ja ehkä tiistai. Tarkkaan harkitussa seurassa ja tietyllä, joskin aika joustavalla, kaavalla. Toisin sanoen harvemmin tulee käytyä, ei oikeastaan edes kiinnosta. Silloin tällöin on kiva riekkua pikkutunneille sopivassa tilassa, mutta mielummin vietän illan (ja yön) kavereiden kanssa jonkun luona istuen tai istun samojen kavereitten kanssa jossain kuppilassa, jossa ei tarvitse huutaa eikä väistellä tuulimyllyjä tai kyynärpäitä. Pienenä pippurina rauhaa rakastavassa luonteessani on rakkauteni musiikkiin ja hyviin keikkoihin. Pimeä puoleni ja seikka, jolla olen herättänyt naurettavia määriä huomiota: Tykkäätsä tästä oikeesti? Ei se nyt niin kummallista ole. Siinä eturivin tuntumassa hyppiessä ja huutaessa ei paljon ehdi häiriintyä. Ei ole ihan kerta tai kaksi kun olen seuraavana aamuna laskenut mustelmia hartioista ja selästä eläen vielä edellistä iltaa ja samaa flowta. Minä tykkää.