Tee, se tee!

Juon joka ilta kupillisen teetä. Olen juonut jo vuosien ajan. Olen löytänyt pari suosikkiteelaatua, joihin on hyvä palata pettymyksiksi melko usein osoittautuvien ja kaappitilaa valtaavien tää vaikuttaa tosi hyvältä -virheostosten jälkeen. Jännittävää, että kaupassa kaikki kuulostaa paremmalta. Missään tapauksessa en enää koskaan osta persikan ja passionin makuista vihreää teetä. Haisee hajuvedellä kastellulle mummon vanhalle tiskirätille. Maistuu omituiselle, mahdollisesti mummon vanhalle tiskirätille. Jälkimakuna sitten se hajuvesi. Hurmaavaa.

Jokin aika sitten mainostettiin kovasti mustikkapiirakan (vai -muffinssin?), vaniljajonkun ja muistaakseni jonkun mansikkaisen jälkiruoan makuisia tee-elämyksiä. Niihin en sentään ole langennut, jossakin se raja minullakin menee. Vetinen versio piirakasta ei voi olla hyvää. Se on fysiikan lakien, järjen ja hyvän tavan vastaista, ja hyvä tapa se vasta teetä juodessa tärkeä onkin. Lisäksi teeversiosta puuttuvat nautinnon kannalta olennaiset kalorit.

Keltainen Lipton, se se vaan ei petä. Maailmassa pitää olla asioita, jotka eivät muutu.

Tarvitsisin myös ehdottomasti vedenkeittimen. Valitettavasti kulutan rahani mielummin pahoiksi osoittautuvien teelaatujen ostosteluun ja testailuun. Eikä keittiönpöydällä ole tilaa, koska siellä on kahvinkeitin, jota käytän noin kerran viikossa, vaikka kahvia kuluu kyllä muualla välillä liikaakin. Vielä joskus, vielä joskus.

Havaintoja à la good old pointless list

Useampikin kanssaopiskelija viihtyy luennoilla Vauva-lehden keskustelupalstalla.

Jos ympärillä puhutaan jääkiekosta, on keskittyminen hankalampaa kuin puhuttaessa autoista.

Tärppeihin luottaminen kannattaisi. Ainakin silloin, kun ne monesti mainitaan.

Oma aikapoimu olisi aika kätevä. Mistä niitä saa?

Kolme kieltä samassa otsikossa ei välttämättä luo kansainvälistä ja älykästä tunnelmaa.

Ei mulla muuta.

Jännän äärellä

En panikoi ja jännitä juuri mitään. Muiden kertomukset unettomista öistä ennen pääsykoetta tai tavallisia tenttejä ovat minulle tuttuja tosiaankin vain kertomuksina. Keksin kyllä monta muuta hyvää syytä unettomille öilleni, mutta tentteihin tai muihin opiskelujuttuihin ne eivät liity. Julkinen esiintyminen ei välttämättä ole kovin mieluisaa, mutta mikäs siinä. Harva esitystä kuitenkaan järin tarkasti seuraa eikä luultavasti muista enää hetken kuluttua, ellen keksi jotakin todella mieleenpainuvaa, mitä minulla ei ole aikomustakaan tehdä.

Epätietoisuus tulevasta tai uudesta tilanteesta saattaa ärsyttää, mutta ei jännitä. Pystyn suhtautumaan yllättävän moniin asioihin kattelemma – asenteella, minkä tiedän raivostuttavan monia. Todella monia, nyt kun tarkemmin ajattelen. Kyllä kaikki järjestyy. Ihan hyvin se menee. Ja niinhän se yleensä on, joten mitäpä sitä suotta etukäteen stressaamaan, ja jos ei ole niin ei sitten ja se siitä.

Jälkeenpäin jännittäminen on minun lajini. Ehkä olen liian hidas hermoillakseni etukäteen. Ehkä en ole vielä oppinut tunnistamaan jännitystä. Ehkä ja ehkä, mutta on tässä jotain hyvääkin täydellisen turhuuden lisäksi: Tiedän lopputuloksen. Jännitän siis sitä, mitä juuri tein. Kätevää, mukavaa ja sanoinkuvaamattoman typerää.

Arkipäivän ihmeet

”Sähkö on sähkövarausten ylijäämästä (negatiivinen varaus) tai alijäämästä (positiivinen varaus) ja varattujen hiukkasten, yleensä elektronien, liikkeestä syntyvä luonnonilmiö.”

Näin kertoo Wikipedia, jota minun lienee tällä kertaa uskominen. Omista fysiikan tunneistani on kulunut sen verran aikaa, että aivoni ovat jo poistaneet tiedostot tai ainakin piilottaneet ne onnistuneesti. En nyt ota kantaa ylijäämään tai alijäämään, mutta haluaisin pohtia hetken sähköä luonnonilmiönä. Useimmiten sähköä itseään ei näe, ei kuule, tunne, haista taikka maista. Vaikutukset ovat asia erikseen, ne voi jokainen aistia itse ja omalla tavallaan.

Usein kuulee puhuttavan sähköstä kahden henkilön välillä. Yleensä kyse on hyvästä sähköstä, positiivisesta varauksesta termiä lainatakseni, mutta voihan se olla myös huonoa, negatiivisesti varautunutta. Toisaalta voidaan puhua myös henkilökemiasta, mutta ehkä yksi luonnontiede kerrallaan on riittävästi, varsinkin kun kemian tietämykseni taitaa olla vielä heikompaa. Sähkö on siis se ilmiö, joka esiintyy ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, olipa kyseessä ensisilmäyksellä rakastuminen tai pitkän ajan kuluessa kehittynyt kauna, joka purkautuu kännipäiten puukko kädessä riehumisena. Käsite salamarakkaus ei ole kovin kaukaa haettu, sähkön purkautumisesta siinä on kyse. Luonnonilmiöstä.

Sähkö on se voima, joka saa maailman pyörimään. Pätee sekä konkreettisesti että abstraktilla tasolla. Nykyaikana vähänkin laajempi sähkökatkos tuntuu lamauttavan kaiken normaalin toiminnan ja kansa alkaa vaatia hätätilan julistamista, toimintaohjeita ja evakuointitoimenpiteitä. Tai ihmettelee, miksei nettiyhteys toimi. Mutta siis, sähköverkon kaatuessa kaatuu paljon muutakin. Samalla tavalla ihmissuhteen kaatuessa kaatuu paljon muutakin. Jos ei kaadu, lienee syytä pohtia, oliko sähköä alunperinkään. Samoin kuin sähkökatkos vaikuttaa yhteen eri tavalla kuin toiseen, voi myös suhteen kaatuminen vaikuttaa toiseen osapuoleen paljon enemmän kuin toiseen. Yksi ei ole asiasta moksiskaan vaan ohittaa tilanteen olankohautuksella, toinen kohtaa henkilökohtaisen maailmanloppunsa. Joku osaa varautua. Eikä siihen sähkön loppumiseen aina voi itse vaikuttaa.

Sähkö on energiaa. Ihastuminen on energiaa. Ioneita (niitäköhän ne olivat…) tai perhosia, jotakin liikkuu kummassakin tapauksessa. Luonnollisia asioita, vetovoimaa ainakin jollakin tasolla. Kumpikin käytännössä välttämätön elämän jatkumiselle, ainakin onnellisen elämän. Kyllähän moni sopeutuu vaikka mihin, mutta kuinka moni siitä nauttii edes sen verran, että viitsii yrittää. Aikoinaan järki saneli enemmän kuin rakkaus – mitäpä sitä kiistämään, että länsimaissa eletään, muualla toisin – ja päätavoitteena oli pitää suku hengissä. Nykyisessä yltäkylläisessä ruusuillatanssimisarjessa voi keskittyä myös nauttimiseen. Sähkö toi tullessaan helpotuksia ja iloja, viihdykettä sekä varsinkin mahdollisuuden keskittyä mukavuuksiin, joihin sen toisenlaisenkin sähkön voisi lukea.

Sähkö ja sähkö, mahdollisuus on nyt ja on aina ollut olemassa. Kun aika on kypsä ja olosuhteet otolliset, voi sen valjastaa käyttöön. Salamasta oli pitkä matka valtakunnan kattavaan sähköverkkoon ja niin on myös siitä ensimmäisestä kipinästä yhteiseen hautapaikkaan, mutta kummastakaan kehyksestä ei ole mitään hyötyä ilman sisältöä. Tärkeyden huomaa vasta, kun sitä ei ole.