6-6-6

Sisustaminen ei ole mitenkään erityisen lähellä sydäntäni. Kunhan nyt ei ihan mahdottomasti silmiin satu katsominen eikä ahteriin istuminen niin allekirjoittaneelle kelpaa. Huonekalujen hankkiminen on yhtä mukavaa kuin hammaslääkäriajan varaaminen enkä todellakaan ymmärrä viehtymystä koristetyynyihin. Kolmen vuoden asumisen jälkeen minulla ei vieläkään ole verhoja kuin yhdessä ikkunassa. Ajatus ostosreissusta aiheuttaa ahdistuskohtauksen ja pahan ihottuman.

Sattuneista syistä olen kuitenkin viime aikoina ostanut ja koonnut useampia huonekaluja, omia ja toisten. Sellaista mukavan rauhoittavaa syyspuuhaa, joka pitää mielen virkeänä, rauhoittaa sielua ja tekee elämästä elämisen arvoista.

Omien kanssa meni eilen kuusi tuntia. Ihan kohtuullista yhden piirongin kanssa. Olut per tunti. Hyvin kohtuullista, enemmänkin olisi mennyt, mutta kauppa ei enää myynyt. Jännittävänä yksityiskohtana voidaan mainita ohjeiden selkiytyminen tölkkien tyhjentyessä. Herää vain kysymys, missä tilassa niitä laaditaan ja nidotaan yhteen. Eivät olleet numerojärjestyksessä alkuunkaan.

Toiseksi suurimpana onnistumisena (heti ihan oikean näköisen kalusteen jälkeen) pidän ylijääneiden ruuvien ja muttereiden määrää. Vain kuusi. Varmaan ovat tehtaalla laittaneet pari ylimääräistä varaosiksi.

Kaiken kaikkiaan olen hyvin ylpeä itsestäni ja haluan kiittää itseäni sekä muistuttaa, että hyvin pidettyinä huonekalut kestävät todella kauan.

Polttaa

Polttaa nimittäin hermoja.

En ymmärrä ihmisen kuvailemista kuumaksi. Ensimmäinen mielikuva on punaisena hehkuva hikinen naama ja melkoinen läähätys. Heti toisena tulee poppa. Älä koske siihen Penttiin, poppaa. Poppa puolestaan on yksi hölmöimmistä lapsikielen sanoista. Kuuma on erinomaisen hyvä sana, varsinkin oikeassa käyttötarkoituksessaan.

Aukoton synonyymiteoria: Koska kukaan ei kuvaile ketään popaksi, ei kenenkään tulisi käyttää myöskään adjektiivia kuuma siinä yhteydessä. Ei tasan kenenkään. Ei edes Iltalehdessä.

Hip-hip-po

Ihmisen on näköjään hyvin vaikea nukahtaa, jos mielessä pyörii vain sana hippo ja että mikähän se oikein mahtaa suomeksi olla. Kuva on mielessä, samoin Hippo-hiihdot jostain kaukaisilta ajoilta, mutta että virtahepo. Ei keksi, ei sitten millään. Nukahdettuani näin unta sarvikuonosta. Mikä mua nyt oikein vaivaa?

Tietä!

Vihaan ruuhkassa ajamista. Välttelen sitä kuin ruttoa, suursiivousta ja karkkia tarjovia vieraita setiä, mikä näillä selkosilla on onneksi varsin helppoa ja muualla ajan varsin harvoin, jos silloinkaan. Siksipä katsonkin olevani ainoa oikea henkilö puhumaan asiasta ja ehkä antamaan muutaman neuvonkin. Luonnollisesti olen myös erinomaisen täydellinen tienkäyttäjä ja muutenkin tosi kiva tyyppi, jolla on hermot kuin mummon entisellä Mansikilla. Syyskuu on tunnetusti ajankohta, jolloin väkimassat päättävät suorittaa moottoriavusteista liikehdintää, joten olen myös ajan hermolla ja aina on hyvä hetki harjoitella. (Siitä, olenko todella ajoissa vai auttamattomasti myöhässä, voidaan keskustella joskus toiste.)

Mitä sitten pitäisi harjoitella? Laulamista tai keskustelua edellä ajavan jarruvalon kanssa. Lasten liikennelaulu on toki klassikko, mutta vaihtoehtoja mainitakseni: Mikki merihädässä Mikki Hiiri -äänellä tulkittuna vie mukavasti ajatukset merellisiin tunnelmiin. Aaltojen loiskiessa korvissa ja Mikki-paran hiiulihoidessa unohtuvat murheet, stressi ja suojatien eteen pysähtyminen, mutta niin unohtuu myös orastava road rage.

Oma suosikkirattilauluni on Tonttujen jouluyö. Vuoden ajasta riippumatta tip tap tip tap tipe tipe tip tap tip tip tap on riittävän simppeli tällaiselle sävelkorvallisesti rajoittuneellekin ja helppo rytmittää esimerkiksi vilkun naksutukseen. Onneksi vilkku napsahtaa itsestään pois päältä, muuten voisin olla se tyyppi, joka ajelee surutta kilometrejä vilkku jompaan kumpaan suuntaan välkkyen.

Jarruvalokeskusteluun tarvitaan juttukaveriksi edellämenijän puskuriin ripustautunut auto, jonka kuski ei luultavasti ole kuullutkaan sanoja turvaväli tai ennakointi. Keskustelun sisällön voi jokainen määritellä itse, minun ei liene tarpeellista referoida edellistä juttutuokiotani punaisen ystävän kanssa.

Ruuhka se on kolme autoa ja porokin.

Vinkkinä

Kannattaa uhrata muutama ajatus tenttijärjestykselle. Välillä on hyvä ajatella erilaisia asioita. (Ja nukkua.)

Terveisin nimimerkki Viikkoja verkkoyhteiskunnassa henkilötietoja käsitellyt yksityisyydessään kynsin hampain roikkuva yksilö

Rasvatanssi

Tämä on ehkä vähän sarjaa ensimmäisen maailman ongelmat, mutta koska nyt ei parempaakaan (pahempaa?) ole käsillä, niin antaa mennä.

Nimittäin piru vie, että on vaikea löytää vartalovoidetta, joka imeytyy nopeasti. Nopea tässä tapauksessa tarkoittaa maksimissaan kolmea minuuttia. Sen verran jaksaa seisoa paikallaan hiplaamatta mitään ja kopeloimatta millään ruumiinosalla yhtäkään pysty-, vaaka- tai vinopintaa, joita on yllättävän paljon tässäkin residenssissä. Jännittävää, että juuri rasvattuna niitä on paljon enemmän kuin silloin, kun pitäisi löytää tilaa kuumalle pellille tai sormet irti leikkaavalle kauppakassille.

Siinä muuten mitään, mutta koskettaapa mangontuoksuinen ja aavistuksen lähmäinen iho ihan mitä tahansa, tapahtuu materian siirtyminen pinnalta A pinnalle iho. Lopulta tuntuu, että pitäisi mennä suihkuun uudestaan ja aloittaa koko hiton kuivausrasvauskosketuksenvälttelybaletti alusta. Enkä minä siihen kykene, ainakaan kovin usein. Vaikka kuinka kuljeskelen tuntitolkulla alasti ja välttelen pienintäkin hipaisua, olen hetken kuluttua peittynyt pölypalloihin, karvoihin, hiekkaan, havunneulasiin sekä muuhun syystä tai toisesta asuntooni kantautuneeseen tauhkaan. Se tauhka ei muuten irtoa ihosta läheskään niin hyvin kuin alkuperäisestä sijainnistaan. Yritykset nyppiä edes isoimmat kuivat koivunlehdet ja kauppakuitit päättyvät yleensä turhautumiseen. Kun yhden saa irti, on jo kaksi tarttunut johonkin muualle. Ja taas vituttaa.

Siivoaminen edes vähän useammin ei ole vaihtoehto. Ei ole eikä tule, mutta jätän option auki siivousintoilevalle miehelle. Saa ilmoittautua.

Avoin kirje

Paarmat. Hirvikärpäset. Hämähäkit.

Olisiko ihan mahdoton ajatus, että kaikki mainittuja ihastuttavia pikkuotuksia ravintonaan käyttävät eläinlajit siirtyisivät kasvisravintoon tai nauttisivat lounaaksi ravintoketjussa edellisellä paikalla edustavia kulkijoita? Mielellään mahdollisimman pikaisella aikataululla, luonnollisesti.

Lisäksi luonnolle tiedoksi, että tarvitsen jalkojani ja olisi varsin miellyttävää käyttää niitä kävelemiseen sen sijaan että potkisin nilkoistani niihin kiinni tarrautuneita edellä mainittuja kesän sulostuttajia. Syvästi kunnioittaen pyydän asentamaan karkoituspäivityksen viimeistään seuraavan tarkastuksen yhteydessä. Jos värin vaihtaminen onnistuu…

Evoluutio, toimi!

Ei tarvitse

Vähättely ja ala-arvoinen kohtelu.

Jatkuva tekemisen ja järjen kyseenalaistaminen.

Epäileminen ja kontrolloiminen.

Vaihtuvat mielialat, mielipiteet ja ohjeistukset.

Viime hetken muutokset, joista tiedotetaan heti, kun on kerran tehnyt totutulla tavalla.

Ei niitä tarvitse sietää. En ole ainoa, joka on tähän päätelmään tullut. Olen parempi kuin annetaan maailmalle ymmärtää ja minun on parempi olla jossakin ihan muualla.

Hyttysen ininä

En ole ikinä ollut syys- tai kaamosmasentuvaa sorttia. Talvi on vuodenajoista parhain ja kaunein sekä näillä leveyksillä myös pisin. Toisaalta talvi ei myöskään herätä minua henkiin, käyttääkseni kohtalaisen kulunutta ilmaisua. Pidän itseäni varsin tasaisena persoonana, ainakin mitä tulee vuodenaikojen vaihteluihin. Kevät ei saa minua sekoamaan ja hillumaan pitkin kyliä liian vähissä vaatteissa eikä kesä pukeutumaan kuin Irmeli Kanarialla 80-luvulla. (Onneksi.) Muutenkin ihmettelen kovasti, kuinka suuri vaikutus kalenterilla voi olla ihmisten mielialaan.

Pienemmässä mittakaavassa toki kiihdyn välillä kuin lentotukialukselta lähtevä hävittäjä. Kukapa ei. Arkipäiväisiä ärsykkeitä ovat ainakin herätyskello, se eräskin taulukko-ohjelma, jota en osaa käyttää, kirjastossa luottamuksellisia puhelinkeskusteluja kovaäänisesti käyvät henkilöt, muut tienkäyttäjät, huono ilmastointi, kärpäset, sääskien kutsuminen hyttysiksi  ja epäolennaisuuksiin takertuvat henkilöt. Luettelo ei ole tyhjentävä. Hyvin usein ärsyynnyn myös itsestäni ja itsekseni. Elämä minuna voi olla aika hankalaa ajoittain, mutta se on toinen tarina se. Surullinen tarina.

Huomattavan korkealle ärsytyslistalla sijoittuvat ihmiset, jotka eivät kykene myöntämään olevansa väärässä. Ei sitten millään, vaikka tilanne olisi kuinka selkeä. Korpeaa. Pahasti. Jotkut ovat niin vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan, että kertovat jo etukäteen, ettei vika missään tapauksessa heissä ole, jos (kun) jotain sattuu. Toitotetaan, ettei siinä, tässä tai tuossa ole ikinä mitään ongelmaa ollut. Kun kerta ensimmäinen sitten tulee vastaan, syytellään muita ja muiden vastuulla olevia seikkoja, vaikka ihan jokainen – syyttelijää myöten – tajuaa, mistä on kyse. Kylläpä on hyvä mieli kaikilla. Eipä enää tarvitse ihmetellä tiettyjä asioita eikä varsinkaan sitä, mistä ne asiat johtuvat.

Työt alkoivat.

Se aika vuodesta

Montakohan kertaa olen vannonut, että lopetan vuodenaikakitinän? Kerta kiellon päälle, sillä haluaisin ilmaista inhoni muutamaa kevääseen läheisesti liittyvää asiaa kohtaan.

Kesäaika -talviaika -antakaa jo olla- aika. Joo, sen tunnin saa syksyllä takaisin, mutta eipä se paljon lohduttanut silloin maaliskuun lopussa. Kaikki muut ovat tämän järisyttävän hei me siirretään viisareita ja tehdään siitä uutisten pääjuttu -mullistuksen käsittelleet ja harminsa nielleet jo viikkoja sitten, mutta minä päätin olla erilainen. Ja edellä aikaani. Sama on edessä taas ensi vuonna. Sitten, kun minusta tulee diktaattori ja niin edelleen…

Renkaiden vaihtaminen autoon, nautinnollista. Tai olisi varmasti, jos itse ne vaihtaisin. Oikeastaan kyseinen taito minun pitäisi ehdottomasti opetella, mutta keskimäärin puolen vuoden välein ajattelen, että ehtii sen ensi kerrallakin. Vielä joskus koittaa joko ensi kerta tai pakkotilanne jossain tien päällä. Onneksi tiedän kuitenkin, missä vararengas ja manuaali ovat.

Rapa. Siellä, täällä ja tuolla sekä myös siellä, missä sitä ei uskoisi olevan ja siellä, missä sitä ei pitäisi olla. En tiedä, onko kyse todella huonosta oman tilan hahmottamiskyvystä vai johtuuko rapaisuuteni vain käsittämättömästä vetovoimastani, mutta olen aina se porukan likaisin. Vähän harmaata siellä ja ruskeaa tuolla sekä tietenkin lahkeet märkänä. Vain lahkeet, jos olen onnistunut pysymään jaloillani. Joskus käy niinkin.

Lisää vuodenaikarakkautta arkistoissa. Minä niin tykkään tästä typerästä välivuodenajasta.