Comeback (sori)

Pitäisi kai käydä useammin apteekissa viihdyttämässä itseään. (Ei niin.)

Olisivat Viagrallekin voineet keksiä vähän raflaavamman nimen.

(Antakaa anteeksi, oli ihan liian pitkä päivä töissä ja ihan liian lennokas ajatuskulku näin väsyneeksi.)

Mainokset

Lauantai-illan latteus, kärjistys ja muutama kysymys

Työ tekijäänsä opettaa. Niinhän ne sanovat.

Muutaman viikon olen nyt kovasti harjoitellut, ja nauttinut. Vaikka kuinka kiskoisi tenteistä vitosia ja osaisi ulkoa pitkät pätkät henkilötietolakia, on todennäköisesti ensimmäisen työtehtävän kanssa aluksi vähän hukassa. Mistä aloittaa? Mikä tässä nyt on olennaista?

Työpöydälle tulee tapaus, johon ei ole suoraa vastausta. Argumentoi. Löydä omaa mielipidettäsi tukevia asioita.

On vähän hassua huomata, että kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin sanoista. Miten tämä tukee minun näkemystäni? Mitä kannattaa korostaa, mitä jättää huomiotta? Valintoja. Perusteluja. On seikkoja, joita ei saada käännettyä päinvastaiseksi ja asioita, jotka voidaan kääntää. Perustelemalla. Mielenkiintoiseksi työn tekevät juuri nuo jälkimmäiset seikat. En tiedä, voiko puhua kilpailusta, mutta kaksintaisteluahan se käytännössä on. On kaksi puolta, oma ja vastapuoli.

Aina silloin tällöin törmää kommentteihin, joissa ihmetellään, miksi murhaajia, pedofiilejä ja raiskaajia puolustetaan oikeudessa. Miksi heillä on oikeus avustajaan? Miksi oikeusapuun? Miksi Geir Lippestad suostui Breivikin asianajajaksi? Yleensä tämä keskustelu käydään nimenomaan rikosjuttujen yhteydessä. En ihan heti muista, milloin olisi ehdotettu, ettei väitetyn hometalon myyjä saisi kääntyä asianajajan puoleen. Korkeintaan käännetään puhe siihen, että lakimiehet kiskovat huimia rahoja ja ihan jokainen osaa lukea lakikirjaa. Vaan kun ei osaa. Tämän voi todeta lukemalla ihan mitä tahansa keskustelupalstaa. Moni osaa, moni ei. Samoin kuin juristeissa on sekä niitä, joille tärkeintä on raha että niitä, joille tärkeintä on asiakkaan kannalta paras lopputulos.

Helpompaa olisi, jos olisi vain laki. Ehkä. Piru vie kun on niitä tuomioistuimia, jotka ratkaisevat asioita. Tarvittaisiinko niitä, jos laki olisi yksiselitteinen ja kattaisi kaikki kuviteltavissa olevat tilanteet ja nekin, joita ei voida kuvitella? Täysin tarpeeton kysymys, koska sellaisesta lainsäädännöstä voidaan vain nähdä unia. Kuumeessa ja hyvin lääkittynä. Lainsäädäntö lähtee yleensä tarpeesta. Tarvitaan ratkaisu. Tehdään ehdotus, johon ministeri ja muutama muu haluaa oman sormenjälkensä. Hyväksytään ja julkaistaan laki, jota sitten arvostellaan ja osoitellaan syyllisiä. Syytellään. Työllistetään. Täytyy olla joku, joka edes yrittää kaivaa esiin tarpeen, tarkoituksen ja tahdon lain taustalla.

On siis laki ja sen soveltaminen käytäntöön. On kirjallisuus, koska on ihmisiä, jotka haluavat vetää johtopäätöksiä ja selittää asioita. On lainsäätäjän tahto.

Ensimmäinen yhteiskuntaopin tunnilla opetettu asia on ”Eduskunta säätää lait.”, muistaakseni. Eduskunta edustaa kansaa. Hieno ajatus. Ihminen muodostaa mielipiteensä usein tunteella, mielikuvien varassa. Kansanedustaja on ihminen. Lain valmisteluun ja säätämisprosessiin osallistuu lauma virkamiehiä ja ministeriössä ja eduskunnassa ramppaa jos jonkinlaista lausunnon antajaa, edunvalvontaryhmän edustajaa, professoria ja vaikka ketä. Kenen tahto on ”lainsäätäjän tahto”, jos lain lopullisesti muotoilevat ja hyväksyvät henkilöt eivät ymmärrä kokonaisuutta ja kaikkia niitä seikkoja, joihin säädettävä laki tulee vaikuttamaan? Ei kansanedustajalta voi vaatia kovin syvällistä perehtymistä, mutta voiko heiltä vaatia itsenäistä päätöksentekoa? Pitäisikö ryhmäkurista päästä eroon?

Tarvitaanko lakimiehiä? Tarvitaanko lakeja? Ainakin tarvitaan kaikki se, mitä lakia säädettäessä on tehty ja mitä laista on tehty. Laki yksin on vain sanoja. Tärkeitä sanoja, kyllä. Sisältö sanoille saadaan jostakin muualta, eduskunta tai ministeriö ei voi sitä tehdä.

Tätä ei ehkä tarvitsisi julkaista

Sisäinen, suhteessa ihmisten hyvyyteen lapsenuskoinen maailmanpelastajapersoonani pyrkii jälleen esiin niin mitäpä sitä suotta estämään.

Ratkaisu on ajatteleminen, tuo aivojen käyttämisen kuninkuuslaji ja tavallisen kaduntallaajan suuri arkipäivän haaste. Ihmisen pitää ajatella, edes jotakin. Edes jotakin. Pikainen gallup, otantana kolme alle kolmekymppistä ihmistä, osoitti ihmisten – kyllä, täysin pätevästi yleistettävissä – ajattelevan viinaa, tissejä ja kissavideoita. Kysymykseen Mitä ajattelet juuri nyt? tuli vastata yhdellä sanalla.

Johtopäätöksenä:
Viina on viisasten juoma taisi juuri saada uuden merkityksen.
• Uijuijuiih, se nukkuu! Olisiko tässä sittenkin ratkaisu liikakansoitukseen ja talouskriisiin?
• Kato, nyt se putos! Voi pientä… Kumpaa nolottaa enemmän, kissaa vai kuuntelijaa?
• Tissimeditaatio tiistaisin 14.35–15.35 ala-asteen liikuntasalissa. Kaikki mukaan! Voit jatkaa harjoittelua omatoimisesti kotona, koulussa tai puutarhassa vaikka monta kertaa päivässä. Monipuoliset ja vaihtelevat kohteet pitävät yllä mielenkiintoasi: omat, prinsessa Madeleinen, naapurin sedän, luokanvalvoja-Pirkon tai vaikka lankomies-Pertin. Avarakatseisuutta ja kiikarit samaan hintaan!
• Sammu – pysyt poissa pahanteosta!
Klassikko
• Alkoholi tuhoaa aivosoluja – uhka vai mahdollisuus?
• Internetillä on vihdoinkin tarkoitus.

Jään odottelemaan Nobel-komitean puhelua. Jos ei ala kuulua, julkaisen maailmanpelastussarjani osan 2: Ristipistoin maailmanvaltiaaksi.

Tentissä tuli mieleeni

Mainitsinko jo, että vihaan odottamista? Luultavasti. Vielä enemmän pistää vihaksi ikioma aikaparadoksi. Miten voi olla mahdollista, että aika kuluu yhtä aikaa luonnottoman hitaasti ja ihan liian nopeasti? En ole filosofi, vielä vähemmän luonnontieteilijä ja siksi – tai siitä huolimatta, en tiedä – en ymmärrä, vaikka miten päin katsoisi ja kääntelisi. Onkohan ajalla ja luonnontieteillä mitään tekemistä keskenään? Sovitaan, että on. Subjektiivinen näkemykseni sanoo niin ja minähän olen aina oikeassa.

Ajatus siitä, että jokin asia, joka on vakio, tässä tapauksessa siis ajan kulumisen nopeus, voisi olla yhtä aikaa sekä suurempi että pienempi. Vakio ei olisikaan vakio. Naps sanoo aivo ja nyrjähtää. Juujuu, oma kokemus ja silleen, mutta kun vakio on vakio. Että luonnonlakikin rakentuisi poikkeuksille. Minä sanon ei. On jotenkin lohduttava ajatus, että on olemassa asioita vailla poikkeusta, porsaanreikää, muttaa ja muita ikäviä ilonpilaajia. Voiko empiirinen tutkimustulos kumota tunnustetun vakion? Vai todistaisiko joku vakion vääräksi? Kummalle pitäisi antaa etusija, subjektiiviselle vai objektiiviselle? Ajatus siitä, että jokaisella olisi oma aikatodellisuutensa on karmiva. Noudattaisiko jokainen omaansa vai etsittäisiinkö kompromissi, joka on lopulta vaikea käytännössä jokaiselle.

Onko aikaa edes olemassa. Ehkä onkin vain suuri huijaus.

Ulosottokaari ei ole ikinä tuntunut näin houkuttelevalta. Olisi kamalaa pohtia aikaa ja ajan kulumista päivästä toiseen. Vähemmästäkin alkaa korvien välissä poksahdella.

Iltasatu

Näin vanhemmallakin iällä (ikäkriisivaihe on täällä taas) olisi mukavaa nukahtaa iltasadun kuunneltuaan tai miksei sadun ollessa vielä kesken. Muutamalle miehekkeelle olen tästä maininnut, eikä vastaanotto ole ollut mitenkään erityisen innostunutta. Toisaalta kaikki herrat ovat olleet huomattavasti minua iltaunisempia eikä siitä sadustakaan ole päästy yhteisymmärrykseen. On molemmin puolin tarjottu kaikkea Suomen Kuvalehdestä Nalle Puhiin, mutta kun. Joka ilta on erilainen tunnelma. Eikä se tunnelma ole yhtenevä.

Eräs tarjosi äänikirjaa vaihtoehdoksi. Ja taas: mutta kun. Mutta kun se ei ota kainaloon, ei silitä tukkaa, ei vastaa kysymyksiini eikä aja pois mörköjä ja kirvesmurhaajia. Sitä paitsi tuttu ääni on aina tuttu ääni.