Aamulenkki

Pelkkä sana tekee vähän pahaa ja toteutus se vasta sattuukin. Näin viiden vuoden tauon jälkeen huomasin kiskovani vähän käytettyjä verkkareita jalkaan jo ennen yhdeksää ja sehän se vasta onkin… Kauheaa, muun muassa kauheaa. Kivasti paistaa aurinko ja on hiljaista kaduilla. Niin kuin pitääkin, pyhäaamuna yhdeksältä. On katsos nukkumista varten kyseinen ajankohta. Järkevät ihmiset nukkuvat ja ne, joiden mielestä silloin on hyvä painaa pitkin metsiä, eivät ole järkeviä.

Syytän mielenhäiriöstäni todella, todella pahasti sekaisin olevaa unirytmiäni. Muutama tunti unta yöllä ja muutama tunti päivällä. Kahdessa erässä nukkuminen ei näköjään tee hyvää aivotoiminnalla vaan tuntuu sammuttaneen sen kokonaan. Onneksi tuli käytyä tuskastumassa painaviin jalkoihin ja yleiseen vitutukseen, selvitti päätä. Ymmärsin noin neljänneksen kuljettuani virheen kokoluokan ja myös sen, että yöihmisen on syytä pysyä lestissään. Lisäksi voin kertoa, että jos ajatus tuntuu heti alkuun huonolta, se hyvin suurella todennäköisyydellä myös on huono.

Aamulenkki on sama kuin nokkahuilulla soitettu Killing me softly swing-versiona. Alkuperäinen ei ole kummoinen, mutta jalostamalla on saatu aikaiseksi varsin kätevä kidutusväline. Että terveisiä vaan CIA:lle, luette kuitenkin.

Kevätsade

Aina joskus hurjan rasituksen alaiset ja koko ajan väsyneemmät aivoparkani eivät ihan toimi. Täysin ymmärrettävää, kun ajatellaan kaikkea stiä työtä, jonka ne joutuvat päivittäin ja luultavasti myös useimpina öinä hoitamaan. Työtä se on tekemisen ajatteleminenkin. Joitakin asioita olisikin toimimattomuuden varalta syytä siirtää aivoista jonnekin selkäytimen tienoille.

Niin. Viimeaikoina on ollut kohtalaisen pölyistä sekä ulkona että valitettavasti myös sisällä. Katupöly, siitepöly, eläinpöly ja mitä näitä muita on. En ole allerginen millekään, mutta pitemmän päälle alkaa aivastuttaa. Sen lisäksi, että olen perinyt isältäni aivastuksen, joka paitsi herättää kuolleet myös saattaa tappaa herkempiä eläviä, olen myös vähän liiankin mieltynyt makuuasentoon. Tarkennetaan: selällään makaamiseen.

Pieni fysiikan (kai?) tietoisku tähän väliin. Se, mikä menee ylös, tulee yleensä myös alas. Tavalla tai toisella. Aivastaessa tulee lähettäneeksi kylmään ja kovaan maailmaan erinäisiä asioita, luultavasti ainakin sylkeä. Nämä asiat leijailevat alas ja laskeutuvat alkuperänsä naamalle. Sade on ihan kiva, tietyissä olosuhteissa.

Älä aivasta selällään suoraan ylöspäin. Annan hyvin harvoin neuvoja ja vielä harvemmin hyviä neuvoja, mutta tällä kertaa kannattaa kuunnella.

Comeback (sori)

Pitäisi kai käydä useammin apteekissa viihdyttämässä itseään. (Ei niin.)

Olisivat Viagrallekin voineet keksiä vähän raflaavamman nimen.

(Antakaa anteeksi, oli ihan liian pitkä päivä töissä ja ihan liian lennokas ajatuskulku näin väsyneeksi.)

Tosiasioita

Jostakin mystisestä syystä kauniissa suomen kielessä on kehitelty synonyymejä myös vanhenemiselle. On kuitenkin yksi, jota ei tulisi koskaan kenenkään käyttää.

Ikääntynyt.

Ikääntynyt on jotakin sellaista, mihin liittyy alkava Alzheimerin tauti, kokonaan maksettu asuntolaina, eläkkeen maksupäivänä Irmelin kanssa nautitut vaaleanpunaiset bebe-leivokset, erektio-ongelma ja vanhainkotipaikan jonotus.

Asioita, joita kukaan ei halua ajatella alle kolmekymppisenä. Voin ihan hyvin myöntää vanhenevani – kieltämättä valitettavan nopeaa tahtia – mutta en todellakaan halua keskustella asiasta erityisen syvällisesti saati kuulla ikääntyväni. Ihan yhtä ikävää kuin kuulla olevansa ikääntymässä, on olla myöntämättä muutamia elämän tosiseikkoja.

Kuten sitä, että ei tässä kukaan tämän nuoremmaksi muutu.

Viimeinen

Kun tässä on viime aikoina pohdittu enemmänkin unta ja eläimiä, niin antaa mennä vielä kerran.

Kuka piru on keksinyt, että lampaiden laskeminen auttaa nukahtamaan? Onko idea siinä, että saa jotenkin kuviteltua silmiensä eteen aidan ja lammaslauman (Tämä mielikuva taitaa olla Aku Ankasta.), joka yksi kerrallaan ponkaisee vihreämmälle puolelle? Vai riittääkö, että laskee mielessään hamaan loppuun asti, ilman lampaita, jolloin koko sanonta tuntuu vieläkin vähän hölmömmältä.

Tärkeimpänä: Auttaako se villakasojen loikkiminen muka jotakuta?

Polttaa

Polttaa nimittäin hermoja.

En ymmärrä ihmisen kuvailemista kuumaksi. Ensimmäinen mielikuva on punaisena hehkuva hikinen naama ja melkoinen läähätys. Heti toisena tulee poppa. Älä koske siihen Penttiin, poppaa. Poppa puolestaan on yksi hölmöimmistä lapsikielen sanoista. Kuuma on erinomaisen hyvä sana, varsinkin oikeassa käyttötarkoituksessaan.

Aukoton synonyymiteoria: Koska kukaan ei kuvaile ketään popaksi, ei kenenkään tulisi käyttää myöskään adjektiivia kuuma siinä yhteydessä. Ei tasan kenenkään. Ei edes Iltalehdessä.

Safari

Kello on kohta kolme, eikä vielä ole näkynyt edes kirahveja. Viiden tunnin päästä pitäisi olla pirteänä töissä. Töiden jälkeen pitäisi aloittaa seuraavaan tenttiin lukeminen, kunhan on ensin käynyt ostamassa paperia ja yliopistolla hakemassa kirjan. Kuten aina, tässä vaiheessa olo on vielä varsin toiveikas niin työpäivän kuin tentinkin suhteen. Noin kahdentoista tunnin kuluttua olen luultavasti valmis lähtemään antilooppimetsälle tai ratsastamaan norsulla auringonlaskuun.

Hip-hip-po

Ihmisen on näköjään hyvin vaikea nukahtaa, jos mielessä pyörii vain sana hippo ja että mikähän se oikein mahtaa suomeksi olla. Kuva on mielessä, samoin Hippo-hiihdot jostain kaukaisilta ajoilta, mutta että virtahepo. Ei keksi, ei sitten millään. Nukahdettuani näin unta sarvikuonosta. Mikä mua nyt oikein vaivaa?

Tee, se tee!

Juon joka ilta kupillisen teetä. Olen juonut jo vuosien ajan. Olen löytänyt pari suosikkiteelaatua, joihin on hyvä palata pettymyksiksi melko usein osoittautuvien ja kaappitilaa valtaavien tää vaikuttaa tosi hyvältä -virheostosten jälkeen. Jännittävää, että kaupassa kaikki kuulostaa paremmalta. Missään tapauksessa en enää koskaan osta persikan ja passionin makuista vihreää teetä. Haisee hajuvedellä kastellulle mummon vanhalle tiskirätille. Maistuu omituiselle, mahdollisesti mummon vanhalle tiskirätille. Jälkimakuna sitten se hajuvesi. Hurmaavaa.

Jokin aika sitten mainostettiin kovasti mustikkapiirakan (vai -muffinssin?), vaniljajonkun ja muistaakseni jonkun mansikkaisen jälkiruoan makuisia tee-elämyksiä. Niihin en sentään ole langennut, jossakin se raja minullakin menee. Vetinen versio piirakasta ei voi olla hyvää. Se on fysiikan lakien, järjen ja hyvän tavan vastaista, ja hyvä tapa se vasta teetä juodessa tärkeä onkin. Lisäksi teeversiosta puuttuvat nautinnon kannalta olennaiset kalorit.

Keltainen Lipton, se se vaan ei petä. Maailmassa pitää olla asioita, jotka eivät muutu.

Tarvitsisin myös ehdottomasti vedenkeittimen. Valitettavasti kulutan rahani mielummin pahoiksi osoittautuvien teelaatujen ostosteluun ja testailuun. Eikä keittiönpöydällä ole tilaa, koska siellä on kahvinkeitin, jota käytän noin kerran viikossa, vaikka kahvia kuluu kyllä muualla välillä liikaakin. Vielä joskus, vielä joskus.