Korvaamaton

Et ollut ainoa, mutta olit ensimmäinen. Tärkein. Teit minusta sen, mitä nyt olen.

Anteeksi, etten aina ollut sinulle sitä, mitä tarvitsit. Anteeksi, että olin joskus liian liki. Anteeksi se vahinko, jota et enää viikon kuluttua muistanut. Minä muistan.

Kiitos, että sain olla kanssasi.

Kiitos, että olit aina minulle, mitä tarvitsin. Olit lähellä ja kaukana, etkä koskaan unohtanut. Minä en koskaan unohda. Palasin ja kaikki oli kuin ennenkin. Kiitos, että ymmärsit. Minä en aina.

Kiitos, että lohdutit. Kiitos, ettei sanoja tarvittu. Rauhoitit. Pelastit. Sinulla ei ollut aavistustakaan, kuinka paljon merkitsit. Olit kaikki kaikessa. Annoit minulle paljon. Toivottavasti voin joskus antaa itse. Hyvä kiertää, opetit sen minulle.

Kiitos, että olit vahva. Anteeksi, että jouduit venymään äärirajoillesi vuokseni. Kiitos, että sain olla kanssasi ja tehdä virheeni. Kiitos, että annoit aina anteeksi. Anteeksi, etten aina osannut arvostaa sinua tarpeeksi.

Kiitos, ettei välejämme painanut mikään. Anteeksi, että jotakin jäi silti sanomatta, mutta uskon, että tiesit. Tiesit aina.

Kiitos, että olit sinä. Kiitos, ihan kaikesta. Mulla on ikävä sua.

Lähdit, mutta et koskaan mene pois.

Pieniä ärsyttäviä asioita (ei järjestyksessä)

Arki on arki ja arkena yleensä vituttaa. Toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän ja viime aikoina on kieltämättä painottunut enemmän ensimmäiseen. Koska en viitsi tässä avautua isoimmista aiheista, jaan kaksi melko pientä, mutta sitäkin raastavampaa asiaa. Ollos hyvät:

1. Imurin pölypussin täyttyminen. (Ei arkista siksi, että tätä tapahtuisi usein. Ei tällä siivousinnolla. Arkista on uuden pussin metsästys ja vaihtaminen. Mitä ei sitäkään turhan tiheään tapahdu. Ehkä tämä nyt tuli väärälle listalle.)

2. Epätahtiin kehräävät kissat.

Maanantai-iltapäivänä tai keskiviikon vastaisena aamuyönä on hankala kohdata vaikeampia henkilökohtaisia kriisejä.