Tee, se tee!

Juon joka ilta kupillisen teetä. Olen juonut jo vuosien ajan. Olen löytänyt pari suosikkiteelaatua, joihin on hyvä palata pettymyksiksi melko usein osoittautuvien ja kaappitilaa valtaavien tää vaikuttaa tosi hyvältä -virheostosten jälkeen. Jännittävää, että kaupassa kaikki kuulostaa paremmalta. Missään tapauksessa en enää koskaan osta persikan ja passionin makuista vihreää teetä. Haisee hajuvedellä kastellulle mummon vanhalle tiskirätille. Maistuu omituiselle, mahdollisesti mummon vanhalle tiskirätille. Jälkimakuna sitten se hajuvesi. Hurmaavaa.

Jokin aika sitten mainostettiin kovasti mustikkapiirakan (vai -muffinssin?), vaniljajonkun ja muistaakseni jonkun mansikkaisen jälkiruoan makuisia tee-elämyksiä. Niihin en sentään ole langennut, jossakin se raja minullakin menee. Vetinen versio piirakasta ei voi olla hyvää. Se on fysiikan lakien, järjen ja hyvän tavan vastaista, ja hyvä tapa se vasta teetä juodessa tärkeä onkin. Lisäksi teeversiosta puuttuvat nautinnon kannalta olennaiset kalorit.

Keltainen Lipton, se se vaan ei petä. Maailmassa pitää olla asioita, jotka eivät muutu.

Tarvitsisin myös ehdottomasti vedenkeittimen. Valitettavasti kulutan rahani mielummin pahoiksi osoittautuvien teelaatujen ostosteluun ja testailuun. Eikä keittiönpöydällä ole tilaa, koska siellä on kahvinkeitin, jota käytän noin kerran viikossa, vaikka kahvia kuluu kyllä muualla välillä liikaakin. Vielä joskus, vielä joskus.

Lauantai-illan latteus, kärjistys ja muutama kysymys

Työ tekijäänsä opettaa. Niinhän ne sanovat.

Muutaman viikon olen nyt kovasti harjoitellut, ja nauttinut. Vaikka kuinka kiskoisi tenteistä vitosia ja osaisi ulkoa pitkät pätkät henkilötietolakia, on todennäköisesti ensimmäisen työtehtävän kanssa aluksi vähän hukassa. Mistä aloittaa? Mikä tässä nyt on olennaista?

Työpöydälle tulee tapaus, johon ei ole suoraa vastausta. Argumentoi. Löydä omaa mielipidettäsi tukevia asioita.

On vähän hassua huomata, että kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin sanoista. Miten tämä tukee minun näkemystäni? Mitä kannattaa korostaa, mitä jättää huomiotta? Valintoja. Perusteluja. On seikkoja, joita ei saada käännettyä päinvastaiseksi ja asioita, jotka voidaan kääntää. Perustelemalla. Mielenkiintoiseksi työn tekevät juuri nuo jälkimmäiset seikat. En tiedä, voiko puhua kilpailusta, mutta kaksintaisteluahan se käytännössä on. On kaksi puolta, oma ja vastapuoli.

Aina silloin tällöin törmää kommentteihin, joissa ihmetellään, miksi murhaajia, pedofiilejä ja raiskaajia puolustetaan oikeudessa. Miksi heillä on oikeus avustajaan? Miksi oikeusapuun? Miksi Geir Lippestad suostui Breivikin asianajajaksi? Yleensä tämä keskustelu käydään nimenomaan rikosjuttujen yhteydessä. En ihan heti muista, milloin olisi ehdotettu, ettei väitetyn hometalon myyjä saisi kääntyä asianajajan puoleen. Korkeintaan käännetään puhe siihen, että lakimiehet kiskovat huimia rahoja ja ihan jokainen osaa lukea lakikirjaa. Vaan kun ei osaa. Tämän voi todeta lukemalla ihan mitä tahansa keskustelupalstaa. Moni osaa, moni ei. Samoin kuin juristeissa on sekä niitä, joille tärkeintä on raha että niitä, joille tärkeintä on asiakkaan kannalta paras lopputulos.

Helpompaa olisi, jos olisi vain laki. Ehkä. Piru vie kun on niitä tuomioistuimia, jotka ratkaisevat asioita. Tarvittaisiinko niitä, jos laki olisi yksiselitteinen ja kattaisi kaikki kuviteltavissa olevat tilanteet ja nekin, joita ei voida kuvitella? Täysin tarpeeton kysymys, koska sellaisesta lainsäädännöstä voidaan vain nähdä unia. Kuumeessa ja hyvin lääkittynä. Lainsäädäntö lähtee yleensä tarpeesta. Tarvitaan ratkaisu. Tehdään ehdotus, johon ministeri ja muutama muu haluaa oman sormenjälkensä. Hyväksytään ja julkaistaan laki, jota sitten arvostellaan ja osoitellaan syyllisiä. Syytellään. Työllistetään. Täytyy olla joku, joka edes yrittää kaivaa esiin tarpeen, tarkoituksen ja tahdon lain taustalla.

On siis laki ja sen soveltaminen käytäntöön. On kirjallisuus, koska on ihmisiä, jotka haluavat vetää johtopäätöksiä ja selittää asioita. On lainsäätäjän tahto.

Ensimmäinen yhteiskuntaopin tunnilla opetettu asia on ”Eduskunta säätää lait.”, muistaakseni. Eduskunta edustaa kansaa. Hieno ajatus. Ihminen muodostaa mielipiteensä usein tunteella, mielikuvien varassa. Kansanedustaja on ihminen. Lain valmisteluun ja säätämisprosessiin osallistuu lauma virkamiehiä ja ministeriössä ja eduskunnassa ramppaa jos jonkinlaista lausunnon antajaa, edunvalvontaryhmän edustajaa, professoria ja vaikka ketä. Kenen tahto on ”lainsäätäjän tahto”, jos lain lopullisesti muotoilevat ja hyväksyvät henkilöt eivät ymmärrä kokonaisuutta ja kaikkia niitä seikkoja, joihin säädettävä laki tulee vaikuttamaan? Ei kansanedustajalta voi vaatia kovin syvällistä perehtymistä, mutta voiko heiltä vaatia itsenäistä päätöksentekoa? Pitäisikö ryhmäkurista päästä eroon?

Tarvitaanko lakimiehiä? Tarvitaanko lakeja? Ainakin tarvitaan kaikki se, mitä lakia säädettäessä on tehty ja mitä laista on tehty. Laki yksin on vain sanoja. Tärkeitä sanoja, kyllä. Sisältö sanoille saadaan jostakin muualta, eduskunta tai ministeriö ei voi sitä tehdä.