Top 5 vailla yhteyttä

1. Jos täytyy erikseen mainita, että käytinpä juuri sarkasmia, on todennäköisesti epäonnistunut. Surkeasti.

2. Aikuisuus, sitä ei vaan voi määritellä. Ei iällä, henkisellä iällä, ominaisuuksilla, asuntolainalla eikä jälkikasvulla. Suora johtopäätös: minun ei tarvitse kasvaa aikuiseksi, koska mitä on aikuisuus?

3. Pitäisi siivota. Tykkään enemmän vuoden pimeästä puoliskosta, koska pölypallot, likaiset ikkunat ja märistä jaloista jääneet jäljet eivät juuri erotu. Toisaalta verhot lienee keksitty olemattoman siivousinnon peittelemiseksi.

4. Dumle- karkkien pitäisi olla puolet pienempiä. Siihen toffeeseen tukehtuu.

5. Löysin hiuspinnikätköni. 141 kappaletta. Nyt ihmettelen, mitä teen niillä kaikilla, kun en näköjään olekaan hävittänyt kaikkia. Itse asiassa olen hävittänyt yhdeksän pinniä niistä sadastaviidestäkymmenestä, jotka muutama kuukausi sitten ostin.

 

 

Miten te oikein olette nuoruutenne viettäneet?

Kysymys, jonka esitin seurueelle eräänä iloisena iltana joitakin aikoja sitten. Tulivat puheeksi asiat, joita ei ole koskaan tehnytIlta oli riemukas, mutta kieltämättä muutama seikka jäi kovasti mietityttämään. Itselleni tietyt ajanviettotavat ovat olleet ihan vaan normaaleja, toisille ne toivat mieleen kysymyksen miksi? ja toisia ne vain huvittivat. Ehkä vika oli seurassa, ehkä minussa tai ehkä siinä, että tasan ei mene nallekarkit eikä muutkaan herkut.

Toisaalta minua puolestani ihmetytti suuresti eräs henkilö, joka kertoi ostaneensa ensimmäiset viinilasinsa 15-vuotiaana. Itsehän en ole vieläkään sellaisia hankkinut. Ei kai sitten ole ollut tarvetta vaikuttaa aikuiselta, kuten hän ostoksensa selitti. Viiniä toki juon, mutta samanlaisesta lasista kuin vettä tai mitä tahansa muuta.

Jotta en vaikuttaisi hieman liian varhain alkoholisoituneelta peräkammarin tytöltä, joka saadaan houkuteltua minne vaan vihjaamalla humaltumismahdollisuudesta, haluaisin tuoda ensin esiin muutamia muita (kuulemma) kyseenalaisuuksia menneisyydessäni. Olen nimittäin ajanut niin traktorilla kuin mönkijälläkin. Peräkärryn ja kuorman kanssa sekä ilman. Huvikseni ja hyvästä syystä. Tiellä, pellolla ja metsässä. Luvallisesti ja ilman korttia (rikos on vanhentunut). Ja niin edelleen. En kuitenkaan pillurallia torin ympäri, mutta lähinnä koska torin ympäri ei oikein olisi päässyt ja koska parinkymmenen kilometrin matka traktorilla on vähän ikävämpi juttu ja vähentää kummasti lähtöhaluja.

Osaan myös tehdä täydellisen heinäkuorman paaleista. Paalien asettelu on avain onneen, se on tarkkaa hommaa. Liinasta ei ole mitään iloa, jos kuorma on kasattu vähän sinne päin. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon se, että jos joku rako näyttää siltä, ettei siihen enää paalia mahdu, niin kyllä mahtuu. Heinä on vähän sama kuin untuva tyynyn sisässä. Sen saa tiivistettyä yllättävän pieneksi, kapeaksi tai ohueksi. Heinäpaalin sisään mahtuu myös melko paljon hiirenpaskaa, mutta ehkä siitä joskus toiste lisää.

Ja koska minulla on tilaisuus, haluaisin kehua tekemiäni halkopinoja. Seinänvierustallinen täydellisyyttä. Alimmat halot juuri sopivalle etäisyydelle seinästä ja pikkuhiljaa hallittu kallistus. Sellainen, josta on helppo ottaa puita ilman, että kaikki pinoon jääviksi tarkoitetut halot hautaavat saunapuiden hakijan alleen. Harjoitus se mestarin tekee.

Nuo kaksi viimeksi mainittua eivät ehkä ole juttuja, joista jotenkin erityisesti olisin nauttinut, mutta kyllähän niiden kanssa aika kului, kun ei muutakaan ollut. Kotikonnuilta pois muutettuani heinä ja halot ovat vaihtuneet enenevissä määrin monen mielestä erikoiseen juomapolitiikkaan. Puolustuksekseni haluan kuitenkin mainita, että enemmistö toteutuneista illanvietoista sopii sarjaan etkot-baari-yökerho-jatkot ja siideri-lonkero-ehkä yks shotti-lasi viiniä. Parhaita vaan ovat olleet ne hieman erilaiset. Esimerkiksi se ilta, jonka vietin potentiaalisen miehen, hänen sukulaissetänsä ja kädenlämpöisen kossuveden kanssa keskustellen naapurin kissasta ja seksuaalisesta suuntautumisestani. Tai se, jolloin opastin ulkomaalaisia vieraita suomalaisille tavoille turhankin innokkaasti paikassa, jossa ei ollut lisäksemme ketään muita. He halusivat kokea todellisen Suomen ja minkäs sille voi, a girl’s gotta do what a girl’s gotta do. Lähtemätön vaikutus, kuten jälkikäteen sain kuulla. Siihen yöhön liittyi, paitsi minulle ystävällisesti toimitettu pontikka, ainakin sauna, vasta ja perhokalastus, josta en tiedä yhtään mitään. Tätä nyt ei enää kukaan usko, mutta en minä aina ole ollut tolkuttomassa humalassa. En ollut silloinkaan, kun lähdin miehen mukaan, koska hänen tätinsä niin kovasti sitä tahtoi.

Olen aika varma, etten ole ainoa.

Munuaispäivää

Näin naistenpäivänä lienee soveliasta käyttää hetki erilaisten teemapäivien ja -viikkojen tutkiskeluun. Niitä kun on ihan jokaisen tarpeisiin ja ylikin jää, mikä taitaa olla se varsinainen ongelma tässä tarinassa. Kukaan ei voi pysyä kärryillä onko tänään pyyhepäivä , eletäänkö tomaattiviikkoa ja mikäs se oli se sairaus, mistä piti olla tietoinen. Oma lukunsa ovat ne Facebookissa kiertävät ”Tänään on isosedän lemmikkikoirien päivä. Lisää tämä seinällesi tai olet täysin sydämetön ja sinua kohtaa väkivaltainen kuolema ensi tiistaina.” – hirvitykset, joista jaksan aina ilahtua yhtä paljon.

Mutta on niitä ainakin puolivirallisia teemapäiviä naamakirjan ulkopuolellakin, oikein kansainvälisiäkin. Jo mainittu pyyhepäivä on ihan todellinen (ja kansainvälinen) kuten ovat myös keripukkitietoisuuden päivä, maailman kosteikkopäivä ja maailman tervehdyspäivä. Tarpeellisia kaikki, ja kaikista kuulen nyt ensimmäistä kertaa. Kiitos Wikipedia. Eritysesti silmiin pistää lokakuun luettelo. Kyllä on melkein joka päivälle jotain, mitä juhlistaa. Parhaimpina päivinä saa valita, mikä vaihtoehto on lähinnä sydäntä ja olla ylpeästi erilainen.

Kotimaiset kasvikset – ei viitanne perustajajäseniinsä – on ainakin vielä viime vuonna järjestänyt kasvisteemaviikkoja paprikasta ruusukaaliin ja perunaan. Käsi ylös, kuinka moni on jotenkin arjessaan nämä viikot huomannut. Kyse on kai lähinnä suurtalouskeittiöille suunnatusta kampanjoinnista, mutta ehkä meidän jokaisen tulisi kotonakin ottaa huomioon esimerkiksi kurkkuviikko. Mutta onko se niin, että viikolla pitäisi syödä paljon ja monipuolisesti kurkkua vaiko järjestää iloinen illanvietto, johon kunniavieraana saapuu onnellisesti hymyilevä kurkku serpentiinit kaulassaan ja torvisoittokunnan saattamana. Jos nyt haluan kunnostautua näiden teemapäivien kanssa, miten minun tulisi toimia? Ohjeita, vaadin ohjeita!

Ja jotenkin minua häiritsevät AIDS-, rintasyöpä- ynnä muut tauti- ja terveydentilapäivät. Ei se minun kondomipolitiikkaani vaikuta millään tavalla enkä huolestu syövästä tai sokeutumisesta yhtään sen enempää kuin muinakaan päivinä. Muuta ehtisikään kuin pohtia omaa oireiluaan ja googlettaa diagnoosia itselleen. Voi tietenkin olla, että Afrikassa ajattelisin toisin.

Sellainen pieni ongelma näiden kaikkien teemapäivien ja -viikkojen kanssa toki on, että tärkeät ja ehkä ihan vähän vähemmän tärkeät päivät hukkuvat. Jos nyt joku teemapäivä täytyisi säilyttää, niin ehkä esimerkiksi ihmisoikeuksien päivä tai ympäristöpäivä olisi asiasisällöltään tärkeämpi kuin orgasmipäivä, opaskoirapäivä ja runouden päivä yhteensä, vaikka sinänsä tärkeistä asioista kyse onkin. Väkisinkin ilmenee pieni inflaatio, kun jatkuvasti pitäisi jotakin.

Mutta jotain hyvääkin. Listan tutkiskelu avasi ovia ihan uuteen maailmaan. Aina löytyy aihetta pieneen, hillittyyn juhlaan (koska jotenkin käännän teemapäivät mielessäni juhlapäiviksi), vaikka jopa minusta on huono ajatus järjestää maailmanlopun bileet tulennielijöineen, tanssivine norsuineen ja hassuine hattuineen kuolleiden lasten muistoksi. Toisaalta, ainahan aluksi kohtaa muutosvastarintaa. Itse merkitsin kuitenkin jo muutaman päivän kalenteriin ja ainakin meillä juhlitaan, vietetään ja tiedostetaan 4.5., 28.10. ja 21.12. Kerron varmasti muillekin.

Lukko

Olen huono puhumaan asioistani. Haluan kasata hajanaiset ajatukseni ensin itselleni selkeäksi kokonaisuudeksi itsekseni ja vasta sitten avaan suuni. Jos avaan. Yleensä käy niin, että aikani asiaa vatvottuani olenkin käsittellyt sen ainakin omasta mielestäni siihen pisteeseen, että tuntuu turhalta puhua koko jutusta kenellekään toiselle.

Toki, jos kyse on kahdenkeskisestä asiasta tai tilanteesta, haluan varmistaa, että myös toiselle osapuolelle jää hyvä fiilis. Hyvä joko niin, että asia on ratkaistu tai niin, että jälkimaku on hyvä, vaikka erimielisyys tai mikä sitten onkaan olisikin ylitsepääsemätön tai muuten mahdoton. En pysty itse jättämään asiaa taakseni, jos tiedän tai edes aavistelen toisen vielä sitä miettivän. Tiedän varsin mainiosti, miltä tuntuu valvoa öitä jonkun sellaisen vuoksi, jonka joku toinen on määritellyt pikkujutuksi, jota on ihan turha vatuloida, kun eihän se siitä miksikään muutu. Mutta pyhimys en minäkään ole. Aika usein on ärsyttänyt muistella kaukaisia sanomisia ja tekemisiä, joita tuskin itse enää muistaakaan. Jokainen ansaitsee mielenrauhan (niin kauan kuin kyse ei ole veriteoista) ja minun turhaksi luokittelemani juttu voi olla toiselle suurempi kuin aavistaa voisi.

Oma-aloitteista puhumista sen sijaan suorastaan välttelen. En ole ikinä osannut puhua tunteistani, ajatuksistani tai elämäntilanteestani mitenkään erityisen analysoiden. Ongelma on nimenomaan puhuminen, sillä mielessäni kyllä kaivelen syviä vesiä. Käsittelen asioita paljon nimenomaan järjen kautta. Tai ainakin olen nimennyt sen järjeksi, oli mikä oli. Pystyn analysoimaan pieniä yksityiskohtia ja niiden merkityksiä, syitä ja seurauksia ynnä muita. En vaan saa sanottua ajattelemaani ääneen. En, vaikka luottaisin kuuntelijaan täysin ja tietäisin, ettei hän minua tuomitse tai arvostele. En, vaikka pystyn seisomaan mielipiteeni, ajatukseni, tunteeni takana. Ei voi olla kovin terveellistä pitemmän päälle kasata kaikkea siistiin pinoon jonnekin koloon takaraivon perukoille. Jossakin vaiheessa joko tapahtuu räjähdys ja alan huudella totuuksia pitkin kyliä tai kallo alkaa saada uusia muotoja. Kumpikaan vaihtoehto ei varsinaisesti houkuttele.

Ajattelen, kirjoitan ja puhun itselleni ja itsekseni. Saatan käydä pitkiä keskusteluja pääni sisällä muodostaen täysin järkeviä, älykkäitäkin virkkeitä. Yksin ollessani. Itselleni.

Nyt olisi kuitenkin käsillä asia, joka on pakko sanoa ääneen jollekin toiselle. Olen asiastani varma. Luotan kohteeseen. Uskon, että hän ymmärtää minua ja vastaa. Järki sanoo, että hyvin se menee, mutta jokin pieni ääni huutaa ei. Nyt se vain täytyy vaientaa.