Iltasatu

Näin vanhemmallakin iällä (ikäkriisivaihe on täällä taas) olisi mukavaa nukahtaa iltasadun kuunneltuaan tai miksei sadun ollessa vielä kesken. Muutamalle miehekkeelle olen tästä maininnut, eikä vastaanotto ole ollut mitenkään erityisen innostunutta. Toisaalta kaikki herrat ovat olleet huomattavasti minua iltaunisempia eikä siitä sadustakaan ole päästy yhteisymmärrykseen. On molemmin puolin tarjottu kaikkea Suomen Kuvalehdestä Nalle Puhiin, mutta kun. Joka ilta on erilainen tunnelma. Eikä se tunnelma ole yhtenevä.

Eräs tarjosi äänikirjaa vaihtoehdoksi. Ja taas: mutta kun. Mutta kun se ei ota kainaloon, ei silitä tukkaa, ei vastaa kysymyksiini eikä aja pois mörköjä ja kirvesmurhaajia. Sitä paitsi tuttu ääni on aina tuttu ääni.

18 täysin pätevää syytä aloittaa lukeminen vähän myöhemmin

  1. Päiväunet. Aina on hyvä hetki sulkea silmänsä pariksi minuutiksi. Tai tunniksi, sillä mikään ei piristä niin kuin paniikkiherätys puoli kahdeksalta illalla kolmen ja puolen tunnin otanpa pienet nokoset- session jälkeen. Ja taas jaksaa tutustua keskiviivaperiaatteeseen ihan koko yön.
  2. Syksyn ylioppilaskirjoitusten pitkän matematiikan kokeen googlettaminen.
  3. Muutaman yo-koetehtävän laskeminen. Samalla voi tyytyväisenä todeta, että kyllä kannatti aikoinaan opetella vektoreita, joiden funktio on minulle yhä edelleen suuri arvoitus.
  4. Hetkisen voi myös uhrata sen saakelin vektorikurssin arvosanan tuloksettomaan muistelemiseen.
  5. Nälkä, mikä ihana tekosyy. Mitähän jääkaapissa on? Yleensä en näinä hetkinä löydä mitään mieluista ja nopeasti valmistuvaa, joten on ihan välttämätöntä lähteä kauppaan.
  6. Kirjan tilaaminen. Ensin vertaillaan hintoja, sitten toimitusaikoja ja maksutapoja, minkä jälkeen valitaan halvin, nopein ja verkkomaksu, jolloin vaihtoehtoja on jäljellä enää kolme. Valitaan halvin tai nopein ja etsitään luottokortti. Tehdään tilaus ja toivotaan, että kirja ei mystisesti ole juuri samalla sekunnilla loppunut varastosta. PRH:ssa varmasti odotellaan jo kiihkeästi tilausmenetelmää koskevaa patenttihakemustani. Sikäli kun menetelmän voi patentoida.
  7. Siivoaminen, se ilmiselvin ja käytetyin. Kaikki käy perustason tiskauksesta ja imuroinnista aina astetta epätoivoisemman auton suursiivouksen kautta aina hc-siivoojan hajulukon ja liesituulettimen puhdistukseen. Lisäksi on hyvä muistaa, että aina voi kysyä, josko naapuri sallisi pienen visiitin pölyjen pyyhkimisen merkeissä. Samoin rappukäytävän moppaaminen toimii aina.
  8. Säädösten etsiminen lakikirjasta ja merkkilappusten liimailu. Oikeastaan ihan hyödyllistä.
  9. Lukusuunnitelman tekeminen. Uuden voi tehdä vaikka joka päivä huomatessaan olevansa jäljessä aiemmin tehdystä, tai sekin riittää, että hylkää sen ensimmäisen, sillä eihän sitä perkele ennenkään ole suunnitelmalla luettu.
  10. Mitähän televisio tänä iltana tarjoaa? Vaikka en TV:tä omistakaan, on silti hyvä pysyä selvillä ohjelmatarjonnasta. Tietää, mistä muut huomenna puhuvat vaietessani tietämättömyydessäni.
  11. Toisen eli sen vähäpätöisen, valinnaisen ja vain vähän opintopisteitä tuottavan kurssin tehtävät, joihin saa upotettua huomattavan paljon aikaa. Valikoiva perfektionismi on varsin ikävä ongelma.
  12. Lemmikin silittely, rapsuttelu, harjailu ja leikittäminen.
  13. Lemmikille lepertely, kuivaraksujen syöttäminen yksitellen sekä valittaminen siitä, että pitäisi lukea.
  14. Lemmikin aiheuttamien raapimajälkien puhdistus ja veripisaroiden pyyhkiminen lattialta. Hampaanjäljet lähtevät sormista ajan myötä.
  15. Maailmanympärimatkan suunnittelu.
  16. Lottovoiton odottelu.
  17. Loton vieminen kioskille.
  18. Kellohan on jo vaikka mitä, täytyy mennä nukkumaan.

Seuraava tenttikierros, täältä tullaan.

”Ole ihan rohkeasti oma itsesi”

Viimeisten parin vuoden aikana olen rohkaistunut ilmaisemaan itseäni paljon aiempaa laajemmalla skaalalla. Vaikka en vieläkään ole mikään tunnettu viihdyttäjä saati kaveriporukan pelle, olen kuitenkin ehtinyt hankkiutua tilanteisiin, joissa olisi pitänyt olla hiljaa. Harvemmin pyörittelen tilanteita mielessäni jälkikäteen, mutta täytyy myöntää, että joitakin tilanteita muistelen vieno puna poskilla hehkuen. Yleisen kömpelöyteni ja vahinkoalttiuteni huomioon ottaen on hieman kummallista, että kiusalliset hetket liittyvät nimenomaan puheisiini. Liukasteluja kuralätäkköihin tai housujen repeämisiä on harvemmin kukaan päässyt todistamaan ja humalassa suoritettuja urotekoja ei lasketa.

Mutta annas olla kun päästään kahvipöytään kaukaisempien sukulaisten tai – mikä vielä riemukkaampaa – puolituttujen kanssa. Silloin iskee jossakin vaiheessa vastustamaton himo avata suu. Eikä sitten muuta kuin töks töks. Olen mestari kommentoimaan muiden ilonaiheita puolisarkastiseen ja erityisesti lyhytsanaisen töksähtelevään tapaan. Usein trion täydentää loukkaavaksi luokiteltava lausahdus, äänensävy tai muu viestinnän muoto.

– Mitäs sinulle A nykyään kuuluu?

– Opiskelua.

– Niin, mehän saadaan oikein tuomari sukuun. Tiedetään, keneltä kysyä neuvoa. Heheh.

– Joo, sullahan niitä ongelmia kuulemma on ollut.

Kyllä, älykästä ja aikuismaista. Moni muu osaisi kai valita sanansa harkitsevammin. Ihan hirveästi ei harmita, ettei ole viime vuosina kovin monia sukujuhlia ollut ja muissa tilaisuuksissa olen yrittänyt skarpata kaikella tarmollani. Välillä onnistuu, usein ei. En ala tässä eritellä sen tarkemmin, mutta se vitsi, jossa arvuutellaan joulupukin ja juutalaisen eroa*, ei ihan sovi joka tilanteeseen, jossa on läsnä myös itselle tuntemattomia henkilöitä. Onneksi en ehtinyt aloittaa varsinaista bravuurijuttuani, joka on mauttomuudessaan omaa luokkaansa.

(* menevät savupiipussa eri suuntiin)