Oppinut

Hienoja aikoja. Ei mielenkiintoisia, mullistavia eikä dramaattisia, mutta ehdottomasti hienoja.

Työpäiviä, jolloin kaikki menee juuri kuten pitääkin ja työpäiviä, jolloin kaikki vastustaa parhaansa mukaan. Maailmankaikkeus muistuttaa asemastaan. Välillä aika kuluu madellen ja välillä kiitää siivillä kuin suihkukone. Kaikkien kliseiden äiti, mutta nautin joka hetkestä, vaikka en aina työstä itsestään nauttisikaan. Työn suurin viehätys lienee huipuissa ja aallonpohjissa. Ei kahta samanlaista päivää, eikä huipun jälkeen yhtä hurjaa mahalaskua kuin täällä koetut.

Pieni reissu oikein ulkomaille. Naurua, epävakaata ajoa ja huikeita maisemia. Mukana ystävä, joka ymmärtää, mitä ja miksi. Miksi ajattelen niin ja näin ja mitä mieltä olen siitä ja tuosta asiasta. Autossa puhuminen on parasta autossa laulamisen jälkeen. Ilkeämielisiä juoruja ja ihailevia kommentteja. Maailmanparannusta ja maailmantuskaa, kuitenkin enemmän tuota ensin mainittua. Pieni loma kaiken keskellä. Rahat ovat taas loppu, mutta kyllä kannatti. Kaikkeen ei voi laittaa hintalappua, mutta olisipa vain mielenkiintoista tietää, millaisia summia itse kukin olisi valmis maksamaan täydellisistä hetkistä.

Tyttöjeniltoja, jolloin nauretaan kyyneleet silmissä ja käännetään viattominkin lausahdus kaksimieliseksi. Puheenaiheet ovat kierrelleet samoja aiheita jo jonkin aikaa, syystä. Sama vene yhdistää ja niin edelleen. Olen saanut viettää iltojani sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää ajatusmaailmaani ja jakaa innostukseni monimerkityksiseen huumoriin, joka ei korosta härskiyttä. Tätä on vaikea kuvailla, mutta asian voisi muotoilla vaikka niin, että se, mikä on piilossa on mielenkiintoisempaa kuin se, mikä on esillä. Edellinen virke naurattanee minua tulevina vuosina hulvattomasti.

Tyttöjeniltoja, jotka päättyvät raivon kyyneliin ja pohjattomaan vitutukseen, josta ei pääse eroon vielä seuraavanakaan päivänä. On olemassa ihmistyyppi, joka kuvailee itseään suorapuheiseksi ja rehelliseksi. Todellisuudessa he ovat ilkeitä ja vittumaisia. Suorapuheisuus on piikittelyä ja oman itsensä korostamista. Rehellisyyttä he korostavat silloin, kun huomaavat loukanneensa toista. Eihän kukaan totuudesta voi loukkaantua ja sen he vain kertovat. Kritiikki ei ole omien tapojensa korostamista eikä humalaista nalkutusta turhasta. He ovat niitä, jotka eivät kestäisi kuulla totuutta itsestään.

Tiedän, känniset jorinat pitäisi jättää omaan arvoonsa. Kuitenkin, jos on jo riittävän usein kaukaisina vuosina saanut kuulla, että minun pitäisi näyttää joltakin aivan muulta, minulla on oikeus loukkaantua. He eivät menneisyydestäni tiedä, mutta he ovat tarpeeksi aikuisia ymmärtämään, ettei aina voi käyttäytyä kuin alakouluikäinen. Mutta he eivät ole vieläkään huomanneet vuosien kulumista. Minä taas olen oppinut kävelemään pois.

Mainokset

Raja

Olisi sitten heinäkuu. Työt ovat lähteneet liikkeelle mukavasti. Tai onhan tässä jo jonkin aikaa painettu ja ilman suurempia murheita. Elämä on tasaantunut uomiinsa, olen viettänyt äärimmäisen onnistuneen juhannuksen äärimmäisen yllättävässä paikassa (mennään yhteen paikkaan, josta päädytään runsaiden mutkien kautta monenteen) ja ihastunut. Ihastunut yöhön, hiljaisuuteen, vapauteen. Siihen, että voi mennä, jos siltä tuntuu ja olla menemättä, jos ei tunnu. Ei tässä riehaantumaan ole ehtinyt, mutta edes pientä esimakua ja tunnelmaa. Kesää kun on vielä jäljellä.

Mistä tuli mieleeni Provinssi vuonna jotain kauan sitten. Vietin iloista iltaa loppubileissä, kun viereeni baaritiskillä pesiytyi paikallinen suuruus, joka ilmaisi halunsa jotakuinkin seuraavasti (suomennettuna): ”Lähe mun autoon kuuntelemaan Mambaa, mulla on perintötila tuossa lähellä.” Joskus yön hiljaisina hetkinä, nyyh, mä kuolen yksin ja mut löydetään vasta kuukausien päästä– ajatuksen vallatessa mielen sitä tulee pohtineeksi, mitä jos. Eikä vain kyseisen herrasmiehen osalta. Toistaiseksi olen todennut viimeistään seuraavana aamuna, että suostumus olisi vienyt sen verran kyseenalaisia teitä, että hyvä näin. En minä näe itseäni emäntänä navetan nurkilla enkä myöskään pellolla traktorinratissa. Maalaisromanttiset kuvitelmat päättyvät oivallukseen, etten kykene heräämään kukonlaulun aikaan lypsylle ja nykyisten automaatioiden kanssa olen katastrofi. Puhumattakaan täydellisestä lahjattomuudesta hakemusten ynnä muiden vastaavien kanssa.

Tutustuttuani lähiaikoina muutamaan ihmiseen, jotka ovat lähtöisin hyvin erilaisista lähtökohdista kuin minä, olen joutunut pohtimaan paitsi omia valintojani, myös muiden. Kunnioitan kykyä tehdä itse omat päätöksensä ja tehdä juuri niin kuin itsestä hyvälle ja oikealla tuntuu. Varsinkin silloin, kun ne ovat päinvastaisia kuin lähimpien ja tärkeimpien ihmisten. Niinhän sen pitäisi kai mennä. Oma napa on tärkein, mutta lähellä voi olla muitakin lähes tai yhtä tärkeitä. Pitäisi kyetä rajaamaan, ketkä ovat niin tärkeitä, että heidät täytyy ottaa huomioon. Raja itsekkyyden ja terveen itsekkyyden välillä on häilyvä ja muuttuva. Ja jos jotain täytyy itse päättää, on se nimenomaan mainittu rajanveto. Joskus on tarpeellista kääntyä sisäänpäin ja kuunnella vain itseään. Joskus ymmärtäminen ottaa vuosia, joskus kolme sekuntia. Joku ymmärtää liian myöhään, joku ei lainkaan. Ja aina jotakuta sattuu.

Olen täällä saanut varmuuden, että olen tehnyt onnistuneita valintoja, vaikka olenkin niiden vuoksi joskus itkenyt. En kuitenkaan sen menetetyn emännyyden takia.