Kaikesta huolimatta

Ihan ei ole mennyt niin kuin piti viime aikoina, mutta en jotenkin osaa olla pettynyt sen vuoksi. Kesäfiilis, kesäfiilis. Vaikka en pidä itseäni edes erityisesti kesäihmisenä. Koska jakohan on jotenkin tehtävä, tehdään se tällä kertaa ensin vuodenaikojen mukaan. Talvi on aina talvi ja se tulee joka vuosi ja joka vuosi jaksan olla yhtä innoissani ensimmäisistä lumihiutaleista, jäätyneistä lätäköistä ja pakkasista. Mutta koska kesä alkaa olla ovella, yritän nyt löytää tieni siihen todellisuuteen, missä valtaosa ihmisistä on elänyt ensimmäisistä maaliskuisista auringonsäteistä lähtien.  Ne ”oi, kesä on ihan just täällä!”- tyypit. Ei ole kesä täällä. Täällä on vielä lunta. Eletään toukokuun loppua ja täällä on lunta, mikä tarkoittaa, ettei ole kesä.  Ja sama rautalangasta.

Mutta niin. Kesä. Töitähän se taas tuo tullessaan, onneksi. Jotain ihan muuta kuin opiskelujutut ja rahaa ovista ja ikkunoista, verrattuna lukuvuoden aikaiseen tilanteeseen. En kaipaa tolkuttomia rikkauksia, mutta ei tämä jatkuva senttien laskeminenkaan kivaa ole. Työt vievät kauemmas, suuntaan, mikä ei ole ennestään tuttu, mutta minne olen haaveillut pääseväni jo jonkin aikaa. Odotan innolla. Työ on tosiaan tekemistä eikä kopiokoneen vieressä seisomista ja sopivan haastavaa. Itsenäistä, mutta ei liian ja tuttua, mutta ei kuitenkaan. Olen innoissani. Alkuvuodesta mietin ja stressasin paljonkin, päädynkö siivoamaan toimistoja tai hampurilaiskoneeksi, mutta hyvin kävi. Ja tähän pitänee sanoa, että kumpaakin mainituista töistä olen tehnyt, enkä edes olosuhteiden pakosta. Nähty mikä nähty. Siivoaminen oli jopa kohtuullisen mukavaa hommaa, mutta en olekaan pahimpiin paikkoihin joutunut. Niin ylimieliseltä kuin saattaakin kuulostaa, mutta kaipaan jotain aktiviteettia myös aivoilleni. Haastetta.

Ennen töiden alkua käväisen moikkaamassa muutamaa ystävää. Välimatkaa on sen verran, että liian harvoin näemme toisiamme, joten kullanarvoisia päiviä on tiedossa. Ehkä terassi-iltoja tai pussikaljat puistossa. Uusia kuulumisia, juoruamista ja vanhoja vitsejä. Pakollinen ilta tanssilattialla baarissa, joka on joka ilta auki ja jossa olen viettänyt luvattoman monta iltaa vihaten musiikkia, mutta rakastaen seuraa. Olen ikävöinyt. Mikään vuosisadan ryyppyreissu ei ole suunnitteilla, vaikka sellaisen kuvan saattaa saada. Ohjelmaan mahtuu myös torikahveja ja muita kesän parhaita hetkiä.

Muita tulevia parhaita hetkiä ovat ainakin juhannus kaukana kaikesta ja ensimmäiset pimeät illat elokuussa. Ehtinen myös istuttaa muutaman männyn ja harrastaa yöuintia töiden jälkeen. Ihmetellä maisemia ja lenkkeillä uusissa metsissä. Kaivata omaa kotia ja toivoa, ettei vielä tarvitsisi palata. Tutustua niihin miehiin, joita ehdittiin jo mainostaa ja kertoa, ettei niitä kukaan aiemmin ole huolinut. Mainoslause vailla vertaansa.

Kesä. Kyllä minäkin olen odottanut.

Mainokset

Pitäisi riittää

Oli vappu ja kaikkea. Oli kivaa.

Viimeisiä viikkoja vedellään tätä lukuvuotta. Parit deadlinet ja viimeinen tentti pitävät vapaa-aikahuolet vähäisinä ja olisi tässä muutakin puuhasteltavaa. Pientä kevätväsymystä on myös ilmassa. Tuntuu, että jokaisen opiskeluihin liittyvän asian aloittaminen on tolkuttoman vastenmielistä ja tekeminen kuin suossa tarpoisi. Kannatti jättää vuoden ikävin tentti viimeiseksi, hitto vie kun on vaikea motivoitua. Muuten tunnelmat ovat kyllä korkealla. Odotan töitä jo innolla ja vielä innokkaammin odotan pientä lomaa ennen töiden alkamista.

Vaikka läsnäoloja ja esseitä tai muita erillisiä tehtäviä on vähän, on koko ajan jossakin pienessä kolossa ajatus siitä, että seuraava tentti on tulossa. Pitäisi. Hakea materiaalit. Avata Finlex. Lukea. Pitäisi. Vaikka opiskeltava asia on (enimmäkseen) mielenkiintoista ja  muutenkin touhu mukavaa, on aloittaminen silti aina vähän.. no, vaikeaa. Toisaalta ainakin omalla kohdallani tämä pätee myös moneen muuhun asiaan.  Lykkään aloittamista, kunnes on pakko ja silti olen onnistunut olemaan samalla kertaa myös riittävän ajoissa. Ei ihan optimaalisin tilanne, mutta riittävän hyvä. Toinen asia on se, onko riittävän hyvä riittävästi.

Jos pitäisi on koko ajan jossain takaraivossa mukana, on kunnollinen rentoutuminen aavistuksen hankalampaa. Minun kohdallani se vaatii yleensä maisemanvaihdoksen. Kanarialle ei tarvitse lähteä, vaan sellainen paikka, missä opiskelukavereihin, kirjoihin tai muuhun todellisuudesta muistuttavaan törmääminen on epätodennäköistä riittää. Epätodennäköisyys siksi, että maailma on osoittautunut pieneksi ja arvaamattomaksi.

Nytkin pitäisi, mutta.